Ensimmäiset pääskyt nähty – lämmin sääjakso sai muuttajiin vipinää

Satakunnassa on tehty jo useita lintuhavaintoja. Porissa on nähty esimerkiksi odotettu kesäntuoja haarapääsky.

Ensimmäiset pikkulokit saapuivat viime viikolla. Laji on yhdessä naurulokin kanssa BirdLife Suomen vuoden lintu 2022. Tämä yksilö kuvattiin Porin Enäjärvellä toukokuussa 2015.

25.4. 9:24

Yöpakkasten hellittäminen ja eteläinen ilmavirtaus toi odotetusti ensimmäiset hyönteissyöjät. Metsäkirvinen havaittiin 15. huhtikuuta Raumalla ja Eurajoen Luvialla.

Saman päivän tulokkaita olivat myös Säkylässä ja parissa paikassa Sastamalassa havaitut kivitaskut. Viime viikon maanantaina uusien muuttajien lista kasvoi kirjosiepolla Porissa ja Sastamalassa.

Tiistaina nähtiin odotettu kesäntuoja haarapääsky Porin Tahkoluodossa ja aikainen leppälintu Porin Levolla. Keskiviikkona lista täydentyi Porin Yyterissä havaitulla räystäspääskyllä ja perjantaina Huittisten Loimassa nähdyllä pensastaskulla.

Muidenkin linturyhmien muutto on edennyt reippaasti viimeisen runsaan viikon aikana. Kurkia paineli pohjoiseen monena päivänä useita satoja. Paras lukema oli 17. huhtikuuta Sastamalan Villilässä laskettu vajaan 800 kurjen muutto.

Samana päivänä ynnättiin myös hyvä haukkalukema, kun Porin Launaisissa muutti 50 piekanaa.

Kahlaajia on myös tullut jo lisää. Harvinainen etelänsuosirri saapui Porin Yyterin pesimäalueelleen 13. huhtikuuta. Muista kahlaajista mainittakoon myös aikainen karikukko 18. huhtikuuta Porin Kuuminaisissa.

Harvinaisempien muuttajien listalle on taas kerääntynyt tuttuun tapaan muutama erikoisempi laji. 11. huhtikuuta teki mandariinisorsa lyhyen visiitin Ulvilan Vainiolan peltoaukealle. Tätä alun perin ihmisen mukana Aasiasta Eurooppaan levinnyttä lajia nähdään nykyään vuosittain Suomessa. Satakunnasta havaintoja on parikymmentä. Edellinen havainto on parin vuoden takaa Eurasta.

Haarahaukoista on kertynyt jo kuusi havaintoa kevään ajalta. Myös selvästi harvinaisempi isohaarahaukka vieraili toissa viikonloppuna kolmen päivän ajan Kokemäenjoen suiston alueella.

Kolmas harvinaisempi päiväpetolintu on arosuohaukka, jonka havainnot lisääntyvät vuosi vuodelta myös Satakunnassa. Tänä keväänä havaintoja on kertynyt jo noin kymmenestä eri yksilöstä 10. huhtikuuta alkaen ja lisää saattaa vielä tulla.

Viimeisin harvinaisuushavainto koskee amerikantavia, joka on oleskellut tavallisten tavien seurassa Porin Kaarluodossa viime perjantaista lähtien. Tämäkin laji vierailee nykyään Suomessa vuosittain.

Satakunnasta on entuudestaan 14 havaintoa, joista viimeisin viime vuoden huhtikuulta Porin Yyteristä.

Kevään uudet muuttajat: 10.4. harmaasorsa, merikihu, 11.4. kyhmyhaahka, mandariinisorsa, haarahaukka, 12.4. mustakurkku-uikku, jänkäkurppa, tiltaltti, 13.4. etelänsuosirri, suokukko, 15.4. heinätavi, pikkutylli, mustapyrstökuiri, pikkukuovi, valkoviklo, metsäkirvinen, kivitasku, 16.4. isohaarahaukka, 18.4. karikukko, lapintiira, sepelrastas, kirjosieppo, 19.4. pikkulokki, haarapääsky, leppälintu, 20.4. rantasipi, räystäspääsky, 21.4. amerikantavi, 22.4. liejukana, käenpiika, pensastasku ja 23.4. mustaleppälintu.

Lähde: PLY/BirdLife Suomi, Tiira-lintuhavaintopalvelu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut