Riistakamera otti Huittisissa kuvan isosta karhusta

Lähimpään asutukseen on 300-400 metriä.

Karhu löntysteli riistakameran kuvaan lauantai-iltana.

24.4. 20:40

Riistakamera tallensi Huittisten Suttilassa lauantaina illansuussa harvinaisen vieraan. Paloaseman takana sijaitseva kamera otti kuvan isokokoisesta karhusta.

Yhdessä Juhani Forman kanssa riistakamerasta vastaava Harri Lammi muistelee, että riistakamera on ollut paikallaan 5 -6 vuotta. Tähän mennessä riistakameran liiketunnistin oli enimmäkseen reagoinut Huittisissa varsin yleisiin supeihin.

”Viimeiset kolme vuotta kamera on ollut siinä ympäri vuoden. Mitään kuva- tai näköhavaintoja ei karhusta ole tähän saakka tullut”

Riistakamera lähetti ensimmäisen kuvan miesten sähköpostiin lauantaina kello 18.30. Toinen kuva tuli karhusta varttia myöhemmin.

Karhun ilmaantuminen kuvaan on Lammin mukaan siinä mielessä huolestuttavaa, että kuvauspaikasta on lähimpään asutukseen 300-400 metriä, ja saman verran metsän läpi Punkalaitumentielle.

Tieto karhuhavainnosta on lähetetty myös alueen petoyhdyshenkilölle.

Harri Lammi on huittislaisen metsästysseura Ilon jäsen.

”Susista on täällä päin tehty useampikin havainto, mutta karhusta ei kukaan tuntemani paikallinen metsästäjä”.

Susien määrän on todettu lisääntyneen Huittisten suunnalla valkohäntäpeurakannan kasvun myötä. Lammi ei usko, että karhut olisivat tulossa Huittisiin pelkästään peurojen perässä.

”Peurojen lähtönopeus on karhulle liian suuri, mutta hirven karhu pystyy juoksemaan kiinni.”

Suttilan karhua ei ole näkynyt kamerassa sitten lauantain. Lammi ei ala spekuloimaan karhun ikää.

”Yksi metsästäjä kommentoi, että karhun iän pystyy arvioimaan jäljen koon perusteella. Menemme illalla kuvauspaikalle katsomaan, kuinka hyviä jälkiä karhu on sinne jättänyt.”

Karhusta kertoi ensimmäisenä Lauttakylä-lehti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut