Olkiluodon ydinvoimalahuoltoihin 1300 työntekijää – Olkiluoto 1 -voimalassa laaja huolto

Olkiluoto 1- ja 2- voimaloiden vuosihuollot alkavat tulevana viikonloppuna. Olkiluoto 3 on edelleen käynnistys- ja testausvaiheessa, ja tuottaa sähköä osateholla.

22.4. 12:13

Eurajoki

Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) Olkiluodon ydinvoimaloissa käynnistyy vuosittainen huoltosesonki.

Vuosihuollot alkavat sunnuntaina 24. huhtikuuta, jolloin Olkiluoto 2 -laitosyksikkö irrotetaan sähköntuotannosta polttoaineenvaihtoseisokkia varten. Olkiluoto 1:lla huoltoseisokki alkaa sunnuntaina 8. toukokuuta.

Tänä vuonna TVO:n oman henkilöstön lisäksi vuosihuoltoihin osallistuu alihankkijoiden työntekijöitä noin 1 300 henkilöä. Ulkomailta vuosihuoltoihin saapuu vajaa 300 erityisosaajaa.

Olkiluoto 2 -voimalan polttoaineenvaihtoseisokin arvioidaan kestävän seitsemän vuorokautta. Polttoaineenvaihdon lisäksi voimalassa tehdään erilaisia vuosittain toistuvia ennakkohuoltotöitä, tarkastuksia, korjauksia ja koestuksia. Sähköntuotantoon voimalaitoksen on tarkoitus palata maanantaina 2. toukokuuta.

Olkiluoto 1 -voimalassa on tänä vuonna pidempi, noin 33 vuorokautta kestävä huoltoseisokki.

Suurimpia töitä ovat muun muassa sammutetun reaktorin jäähdytysjärjestelmän pumppujen ja venttiilien uusinta, suojarakennuksen sähköläpivientien uusinta, merivesikanavan huollot sekä syöttövesipumppujen juoksupyörien uusinnat ja uuden kierrätyslinjan asennus.

Suunnitelman mukaan vuosihuolto päättyy perjantaina 10. kesäkuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut