Rauma tähtää elinvoimaan, pitovoimaan ja valovoimaiseksi kaupungiksi 2022–2030

Rauman Tarinan sarjakuvat ja agenttifilmit vaihtuvat tiivistettyyn kaupunkikehittämisen tehtävälistaan.

Rauman kaupunki on asettamassa varsin kunnianhimoista tavoiteohjelmaa lähivuosille. Kaupungista halutaan vahva ja vaikuttava sekä luonnikas ja lumoava, julistaa strategialuonnos vuosille 2022–2030.

19.4. 21:00

Rauma

Kaupunginvaltuusto saa Raumalla käsiteltäväkseen kuntalain säätämän kuntastrategian, jossa asetetaan linjaviitat ja tavoitteet kaupungin kehittämiselle vuosiksi 2022–2030.

Runsaan vuoden kestäneen valmistelun tuloksena on 12-sivuinen ohjelma, jolla Rauman tavoitteena on elinvoimainen, pitovoimainen ja valovoimainen kaupunki, joka pyrkii hyödyntämään kansainvälisyyttä aiempaa enemmän.

Aiemmissa strategioissa kaupunkikehitystä on viitoitettu Rauman Tarinan sarjakuvilla ja viimeksi Rauma-agenttien videofilmeillä. Kaupunginhallitus esittää valtuustokäsittelyyn ja hyväksyttäväksi uutta strategiaa, josta ei siitäkään puutu yleviä lausumia ja runsasta määrää positiivisia tavoitteita.

Sen jälkeen strategian jalkautus ja toimeenpanosuunnittelu käytäntöön siirtyy toimialojen vastuulle.

Kuluvan vuoden alussa kaupunginjohtajan virkaan tullut Esko Poikela sanoo strategian 2022–2030 olevan Rauman tärkein suunnitelma. Se kertoo kehittämisen suunnan ja ohjaa päätöksentekoa sekä palvelutuotantoa.

Poikela sanoo strategiatyön olleen jo hyvässä vauhdissa hänen tullessa Raumalle. Hän kertoo tuoneensa siihen kokemuksensa pohjalta muun muassa elinkeinopoliittista näkökulmaa.

Vahvana viestinä elinkeinoelämälle on, että Rauma tavoittelee kokoluokkansa yritysystävällisimmän kaupungin titteliä ja haluaa ylittääkin odotukset.

Strategiavalmistelua johtanut toimialajohtaja Sari Salo sanoo Rauman tavoitteiden kirkastetun kolmeen kokonaisuuteen eli elinvoimaisuuteen, pitovoimaiseen ja valovoimaiseen Raumaan.

”Elinvoiman kasvattamista tavoitellaan olemalla monipuolinen työ- ja opiskelukaupunki, aktiivinen tapahtuma- ja kulttuurikaupunki sekä kansainvälisesti vetovoimainen yrityskaupunki. Pitovoimaa lisätään olemalla kutsuva paluumuutto- ja etätyökaupunki, viihtyisä merikaupunki sekä aktiivinen, hyvinvoiva ja osallistava kaupunki. Valovoimaiseksi tullaan olemalla uudistuva, elävä ja houkutteleva kaupunki erityisesti nuorten aikuisten ja lapsiperheiden silmissä”, Sari Salo luettelee Rauman tavoitteita.

Sari Salon mukaan uusi strategia tuo perinteiset arvot lähemmäs arkipäivää tekemällä niistä toimintatapoja sekä henkilöstölle että päättäjille.

"Jatkossa ajattelemme isommin ja toteutamme asioita yksinkertaisemmin. Haluamme, että uudet toimintatapamme näkyvät arkipäiväisessä palvelutuotannossa ja kehittämisessä. Isommin ajattelemista on esimerkiksi se, että uskallamme tavoitella Raumalle lapsiperheitä houkuttelevaa elämyksellistä matkailukohdetta tai että teemme kaupungin keskustasta kaikenikäisten toiminnallisen tapaamispaikan”, Sari Salo sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut