Porissa törkeitä rattijuopumuksia viikonloppuna

Kuvituskuva.

11.4. 10:22

Pori

Porissa jäi perjantain ja lauantain välillä kiinni kolme vahvasti päihtynyttä henkilöauton kuljettajaa, kertoo poliisi tiedotteessa.

Perjantai-iltana juuri ennen puolta yötä poliisi pysäytti Lattomerentiellä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 2,4 promillen lukeman. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantaina iltapäivällä henkilöauton kuljettaja puhalsi 2,3 promillen lukeman Musassa. Kuljettaja oli tätä ennen törmännyt tien varrella pysäköitynä olleeseen pakettiautoon.

Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Reposaaressa henkilöauton kuljettaja puolestaan puhalsi 2,1 promillen lukeman lauantaina illalla yhdeksän aikaan.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut