Raumalla esitetään, että väliaikainen linja-autoasema siirrettäisiin paloasemalle

Valtuustoaloitteen mukaan nykyinen väliaikainen linja-autoaseman paikka on puutteellinen toimivuuden ja sijainnin suhteen.

Rauman nykyinen paloasema jää vaille käyttöä ensi vuonna, kun valtatie 8:n tuntumaan Kodisjoentien varteen valmistuu uusi paloasema.

28.3. 19:24

Rauma

Kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattinen ryhmä esittää Rauman väliaikaisen linja-autoaseman ja Matkahuollon toimipisteen siirtämistä väliaikaisesti Rauman paloaseman tiloihin sen jälkeen, kun asema jää pois käytöstä.

Demariryhmä esitti valtuustoaloitteen siirtomahdollisuuden selvittämisestä.

Valtuustoaloitteen esittänyt Seppo Sattilainen perusteli esitystä sillä, että Pyhän Ristin kirkon ja Vanhan Rauman pysäköintialueelle Tallikedonkadun tuntumaan väliaikaisesti sijoitettu linja-autoasema on toimivuudeltaan ja sijainniltaan puutteellinen.

”Paikka on linja-autoasemalle sopimaton, ahdas ja liikenteellisesti hankala. Rahtitilat ovat myös puutteelliset”, Sattilainen listasi.

Linja-autoasema siirrettiin väliaikaisiin parakkitiloihin 2019, kun vanha asema purettiin.

Suunnitelmana on, että kaukoliikenteen uusi linja-autoasema sijoittuu Kanalinrannan kauppakeskukseen. Sen rakentaminen on viivästynyt ja aikataulu on avoinna.

Uudeksi väliaikaiseksi linja-autoasemaksi demariryhmä esittää selvitettäväksi nykyistä paloasemaa Sahankadulla . Perusteluina ovat sijainti keskeisellä paikalla ja parempi liikennöitävyys, koska tilaa olisi enemmän.

Lähialueella ovat Äijänsuon urheilualue, Turun yliopiston opettajankoululaitos sekä Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Winnovan oppilaitokset. Ensi vuonna naapurikortteliin valmistuu Karin kampus, jossa on uimahalli, liikuntahalli, opistot ja Hj. Nortamon peruskoulu.

Toisena valtuustoaloitteena selvitettäväksi esitetään sähköautojen latauspisteiden yleissuunnitelman laatimista Raumalle.

Aloitteen jätti perussuomalaisten valtuutettu Jami Toivonen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut