Satavuotias sotaveteraani arvostaa rauhan aikaa – ”Tiedän, mitä on nälkä ja millaista on maata kivi pään alla”

Sotaveteraani puolusti Suomen itsenäisyyttä rintamalla kolmen vuoden ajan.

Sotaveteraani Paavo Perkiömäki juhli lauantaina satavuotispäiviään Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa.

27.3. 7:24

Sotaveteraani Paavo Perkiömäki seisoo ryhdikkäänä Kankaanpään kuntoutuskeskuksen juhlasalissa vastaanottaen syntymäpäivävieraita. Ilme on iloinen, vaikka vauhti on vuosien varrella väkisinkin hidastunut.

”Kyllä sitä vähän on jäykistynyt, ja pukeminen oli tänä aamuna hankalaa. Ajattelen kuitenkin, että kannattaa aina yrittää toimia ja tehdä pientä hommaa. Sillä tavalla pysyy vireänä”, mies tuumaa sadan vuoden kokemuksella.

Hän asuu yksin omakotitalossa, ja edelleen hän hakee itse klapit suulista ja pistää tulet hellaan. Sähkölaskuakin hän pienentää polttamalla puuta takassa.

”Isoa määrää polttopuita en kerralla jaksa kantaa, mutta kun käy useamman kerran hakemassa puita, niin siinä saa samalla liikuntaa”, hän neuvoo.

Ajan tasalla hän pysyy lukemalla päivittäin Satakunnan Kansaa ja kaksi kertaa viikossa Kankaanpään Seutua. Uutisia Ukrainan sodasta hän kertoo seuranneensa tarkkaan.

”On se kamala sota ja ihan hullu se äijä, joka sodan aloitti. Kyllä sitä miettii, tuleeko se vielä Suomeenkin sotimaan. Saa nähdä, miten tässä käy.”

Perkiömäki itse on henkilökohtaisesti kokenut sodan kauhut. Hän oli 17-vuotias, kun talvisota syttyi. Hän muistelee, että heidät lähetettiin Harjavaltaan kolmeksi kuukaudeksi harjoittelemaan. Sen jälkeen tuli lähtö rintamalle, missä hän puolusti kotimaata kolmen vuoden ajan.

”Osallistuin taisteluihin Kannaksella. Kranaatit lensivät ja vierestä kaatui miehiä, mutta itse säilyin loukkaantumatta. Ylhäinen isä on auttanut ja antanut voimaa”, hän tuumaa taivaalle katsahtaen.

Sen verran lähelle pommit ja kranaatit kuitenkin iskeytyivät, että hänelle syntyi kuulovaurio.

”Toisella korvalla en kuule yhtään mitään, mutta se on pientä monien muiden kokemuksiin verrattuna. Sitä saa olla todella tyytyväinen elämäänsä. Tiedän kyllä, mitä on nälkä ja millaista on maata kivi pään alla”, Perkiömäki kuvaa sota-ajan olosuhteita.

Syntyjään hän on Kankaanpään Ristilänkulmasta. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan vasta kuusivuotias. Hänellä on kaikkiaan neljä sisarusta, joista hänen lisäkseen elää vielä vuonna 1925 syntynyt veli.

”Hänen oli tarkoitus tulla syntymäpäivilleni, mutta hän sairastui eikä päässyt tulemaan”, Perkiömäki harmittelee.

Sodan jälkeen hän meni töihin Vatajankosken Sähkölle. Siellä hän toimi kymmenen vuotta autokuskina ja linjatöissä.

”Olin sellainen tolppa-apina. Välillä kiivettiin korkealle.”

Vuonna 1969 hän meni naimisiin ja muutti Honkajoelle, missä hänen Helmi-vaimonsa piti perintötilaa. Pariskunta oli lapseton. Tilalla viljeltiin viljaa ja kasvatettiin lehmiä ja lampaita.

”Silloin oli paljon töitä. Nykyään pääsee helpommalla.”

24 vuotta he hoitivat tilaa. Sittemmin pariskunta muutti Paavon Vatajankosken taloon. Helmi-vaimo kuoli kymmenen vuotta sitten.

Sotaveteraani itse on elämässään säilynyt melko terveenä, kunnes 81-vuotiaana eteen tuli sydänvaiva.

”Satoi lunta kovalla voimalla ja yritin aurata polkua suulille. Pääsin polulla puoliväliin, kun minulle tuli todella huono olo. Menin lääkäriin, joka passitti minut Poriin. Siellä minulle tehtiin pallolaajennus.”

Nykyisin hänen luonaan käy kotihoito päivittäin tuomassa ruokaa ja laittamassa silmätipat. Peseytymiseen hän saa apua lauantaisin. Fysioterapeutti auttaa lihaskunnon ylläpitämisessä. Lääkedosettien täyttämisestä hän huolehtii edelleen itse.

”Otan lääkkeitä kaksi kertaa päivässä. Täytyy kyllä tunnustaa, että välillä muisti pettää. Huomaan sen myöhemmin dosetista, jos lääkkeet ovat jääneet ottamatta.”

Sotaveteraani iloitsee siitä, että maassa on rauha ja toivoo, että Suomessa rauha säilyy jatkossakin.

Satavuotias sotaveteraani Paavo Perkiömäki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut