Pori suunnittelee kesäksi maksutonta ”rantabussia” keskustasta Yyteriin

Hiekkarantabussi ajaisi kuumimpina matkailun kesäviikkoina.

Yyteriin ja takaisin pääsisi ensi kesänä ilmaiseksi ja ilman bussin ”maaseutukierroksia”.

25.3. 11:45

Pori

Porin kaupungin matkailu- ja markkinointiyksikkö on esittänyt uuden maksuttoman linjan perustamista kauppatorin ja matkakeskuksen kautta Yyteriin. Nopea linja kulkisi matkansa pääosan suoraan Yyteriin ja takaisin valtatie kakkosta.

Linjan kustannukset rahoitettaisiin kaupunginhallituksen Yyterin kehittämistoimiin varatusta määrärahasta. Linjan liikennöinnin kustannusarvio on noin 21 000 euroa kokeilujakson ajalta. Uutta linjaa halutaan kokeilla kesän vilkkaimpina matkailuviikkoina 27.6.-31.7.2022. Linjan numero olisi 44.

Uuden linjan toivotaan houkuttelevan Yyteriin saapuvia valitsemaan joukkoliikenteen oman auton sijaan, ja siten helpottavan Yyterin alueen pysäköintiä.

Linjan 44 aikataulu on sovitettu saapuvien ja lähtevien junien aikatauluihin. Linjaa ajettaisiin maanantaista sunnuntaihin. Linja lisää joukkoliikenteen tarjontaa Yyterin lisäksi VT2:lle, jonka varrella sijaitsevilta pysäkeiltä voi nousta kyytiin matkustaakseen Yyteriin tai keskustaan.

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja Lauri Kilkku esittää joukkoliikennejaostolle kokeilun hyväksymistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut