Rauman sote-kuljetusten puhelinnumero vaihtuu – muutos ei suoraan liity palvelujen takkuiluun

Sote-taksikuljetusten ongelmiin on Raumalla monta syytä. Yksi sellainen on taksinkuljettajilla olevien sovellusten määrä. Taskussa voi olla neljäkin puhelinta.

Rauman sote-taksikuljetukset eivät ottaneet kaikilta osin sujuakseen varsinkaan maaliskuun alussa.

23.3. 20:02

Satakunnan Kansa kertoi 12. maaliskuuta sote-taksikuljetusten ongelmista Raumalla. Esimerkkinä oli kaksi pyörätuolissa olevaa kaupunkilaista, joiden kuljetuksiin liittyi mennen tullen yhteensä monen tunnin odotus.

Taksin saaminen vaati monta puhelinsoittoa. Ajoissa tehdyistä tilauksista huolimatta taksi tuli huomattavasti tilattua ajankohtaa myöhemmin tai ei lainkaan. Lopulta yksi taksi saapui Raumalle Kokemäeltä.

Takkuilun syinä uutisessa mainittiin taksiyrittäjien ja välityspalvelun tiedonsiirto-ongelmat, raumalaistaksien vähäisyys ja välityspalvelun vaihtuminen vuodenvaihteessa Satakunnan Aluetaksilta FCG Smart Transportation Oy:lle. Sen välityskeskus on Helsingin Käpylässä.

Lisäsyinä todettiin joidenkin taksinkuljettajien nihkeys lyhyiden kyytien vastaanottamisessa sekä Rauman Ula-Taksi Oy:n haluttomuus jatkaa ajosopimusta. Siksi kaupunki joutui tekemään sopimuksia yksittäisten autoilijoiden kanssa, myös ulkopaikkakuntalaisten.

Inhimillinen virhe

Keskiviikkona julkaistiin aiheeseen liittyvä lehti-ilmoitus. Siinä Cuuma Communiations Oy kertoi joutuneensa vaihtamaan Rauman kaupungin sote-kuljetusten kyydinvälitysnumeron. Uusi numero on 02 3610 3432.

Asiasta laadittiin myös samansisältöinen lehdistötiedote.

Mikä on Cuuma Communications?

”Se on operaattori, joka toimittaa palvelun FCG Smart Transportationille”, Cuuman operatiivinen johtaja Tommy Nyman vastaa.

”Meillä tapahtui inhimillinen virhe numeron luovuttamisessa silloin vuodenvaihteessa. Vikaa ei siis ole sen paremmin FCG:llä kuin Rauman kaupungilla. Syy on yksin meidän.”

Nyman vakuuttaa uuden numeron toimivan nyt varmasti. Sen sijaan itse kuljetuspalvelun laatuun hän ei ota kantaa.

Oliko numero väärä?

Soittivatko Satakunnan Kansan uutisessa mainitut pyörätuolissa olevat raumalaiset siis väärään numeroon?

Eivät soittaneet. Rauman kaupungin vammaistyön päällikkö Vesa Kiiski toteaa, että kyse on eri asiasta. Puhelinnumeron vaihtuminen liittyy vuodenvaihteen siirtymässä tapahtuneeseen virheeseen, ei siihen, että numero olisi ollut väärä.

”Asiakkaat saavat uudesta numerosta nyt ohjeet sekä postitse että tekstiviestitse. Vanhakin on toki vielä voimassa lyhyen ylimenokauden ajan”, Kiiski kertoo.

Vammaistyön päällikön mukaan Rauman kaupunki yrittää määrätietoisesti puuttua palautteissa esiin tuleviin ongelmiin.

”Joukossa on sekä inhimillisiä virheitä sekä järjestelmävikoja. Välillä kyytivälityksessä on myös ruuhkaa, joka johtuu muun muassa sairaustapauksista.”

”Lisäpulmia aiheuttaa Raumalla käytössä oleva sovellus. Virheiden vaara on ilmeinen, kun taksinkuljettajalla on niitä useita ja neljäkin puhelinta taskussa.”

Suunta parempaan

Vesa Kiiski korostaa, että jokainen huonosti sujunut sote-kuljetus on erittäin ikävä tapaus. Kovin usein niitä ei Raumalla kuitenkaan tapahdu.

”Maaliskuun alussa oli sellainen suma, mutta tällä viikolla olemme kirjanneet vain yhden palautteen. Toivottavasti suunta on siis kohti parempaa.”

”Uskon raumalaisten asiakkaiden osaavan kyllä ottaa yhteyttä tällaisissa asioissa. Ikäihmisetkin ovat siinä suhteessa varsin terhakoita.”

Kiiskin mukaan aivan samanlaisia ongelmia esiintyi sen jälkeen, kun Rauma viimeksi kilpailutti kuljetuspalvelunsa vuonna 2016.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut