Ilmanlaatu Porin ja Harjavallan alueilla oli viime vuonna hyvää tai tyydyttävää

Porissa haasteena oli edelleen katupöly, Harjavallassa hengitettävien hiukkasten arseeni- ja nikkelipitoisuudet.

Näin Paanakedonkadulla pöllysi keväällä 2021. Koko vuoden mittausten perusteella ilmanlaatu Paanakedonkadulla oli kuitenkin vuonna 2021 hyvä 78 prosenttia ajasta.

22.3. 11:55

Pori, Harjavalta

Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää, käy ilmi vuodelta 2021 valmistuneesta ilmanlaadun mittausraportista.

Porissa vaikuttavia tekijöitä olivat erityisesti haastava katupölyvuosi ja toisaalta teollisten kokonaispäästöjen pieneneminen edelleen, kerrotaan Porin kaupungin tiedotteessa.

Harjavallassa esiin nousivat sekä hyvän ilmanlaadun iso osuus sekä toisaalta hengitettävien hiukkasten arseeni- ja nikkelipitoisuuksien tavoitearvojen ylittyminen Kalevassa.

Valtioneuvoston asetuksen mukaiset raja- tai kynnysarvot eivät tiedotteen mukaan ylittyneet millään Harjavallassa ja Porissa mitattavalla ilmanlaadun komponentilla.

Hengitettävien hiukkasten raja-arvon lukuarvo ylittyi viime vuonna Porin Paanakedonkadulla 15:nä vuorokautena (3 kertaa vuonna 2020 ja 6 kertaa vuonna 2019), mutta varsinaisen raja-arvon ylitystä ei tapahtunut, koska ylitysvuorokausia sallitaan 35 kalenterivuodessa.

Rikkidioksidipitoisuuden raja-arvon lukuarvo ylittyi yhtenä tuntina elokuussa 2021 Harjavallan Kalevan mittausasemalla, Pirkkalassa ylityksiä ei mitattu. Näitäkin ylitysvuorokausia sallitaan kalenterivuodessa 24.

Arseenin ja nikkelin tavoitearvot ylittyivät Harjavallan Kalevan mittausasemalla. Ylitysten syynä olivat pääasiallisesti teollisuuden hajapäästöt, kuten Suurteollisuuspuiston tehdasalueen liikenteen nostattama pöly. Ylitykset koskivat noin 3,8 neliökilometrin aluetta, jolla asuu vakituisesti noin tuhat henkilöä.

Suurimmat teolliset päästölähteet Harjavallassa olivat Boliden Harjavalta Oy, Suomen Teollisuuden Energiapalvelut Oy sekä Norilsk Nickel Harjavalta Oy.

Typen oksidien ja hiilidioksidin päästömäärät olivat pienimmät kymmeneen vuoteen, muutoin teolliset päästöt olivat edellisvuoden tasolla.

Porissa teollisuusperäiset päästöt ovat edelleen jatkaneet laskuaan muun muassa uusien tekniikoiden käyttöönoton sekä käyttöasteiden alentumisen myötä, tiedotteesta selviää. Tärkeimmät päästölähteet olivat Pori Energia Oy, Porin Prosessivoima Oy, Boliden Harjavalta Oy sekä liikenne.

Ilmanlaadun tunti-indeksin mukaan vuonna 2021 ilmanlaatu oli Porissa Paanakedonkadulla hyvä 78 prosenttia, tyydyttävä 17, välttävä 4 ja huono 1 prosenttia ajasta.

Harjavallan Kalevan vastaavat prosenttiosuudet olivat hyvä 84, tyydyttävä 15, ja välttävä 1 ja Harjavallan Pirkkalassa hyvä 97 ja tyydyttävä 3 prosenttia.

Harjavallan ja Porin ilmanlaadun vuosiraportti 2021 on julkaistu Porin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.pori.fi/ilmanlaatu.

Lue lisää: Kotitalouksien puunpoltto heikentää Porin ilmanlaatua – paikoin vaikutus on jo suurempi kuin autoliikenteen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut