Katse ylöspäin! Revontulia voinee nähdä ensi yönä etelässäkin – todennäköisyys koholla ja sää verrattain selkeää

Tähän tapaan loimotti maalistaivaalla muutama vuosi sitten Porissa.

13.3. 21:15

Helsinki

Revontulia voi mahdollisesti nähdä ensi yönä etelässäkin. Ainakin Satakunnan Kansaan yhteyttä ottaneiden lukijoiden mukaan revontulia havaittiin Porin Viikinäisissä ja Musassa kello 20 maissa sunnuntaina.

Ilmatieteen laitoksen mukaan revontulien todennäköisyys maan etelä- ja keskiosissa on kohtalainen. Lapissa revontulten alleviivataan olevan yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana.

Torstaina Auringosta matkaan lähtenyt koronan massapurkaus osunee Maahan myöhään tänä iltana tai ensi yönä. Samoihin aikoihin saapunee myös aiemmin Auringosta lähtenyt massapurkaus, mikä voi lisätä geomagneettista aktiivisuutta.

Maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on huomisiltaan asti tiedossa poutaista ja verrattain selkeää. Yöllä ja aamulla voi paikoin olla sumua, mutta lähinnä pohjoisessa ja idässä.

Yöllä alin lämpötila on 3–10 pakkasastetta, kun taas päivällä lämpötila kohonnee enimmillään 6–10 asteeseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa päivän ylimmät lukemat ovat jokseenkin matalammat 3–6 astetta.

Lapissa on puolestaan selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. Yöllä ja aamulla on monin paikoin tiedossa sumua tai sumupilveä. Yöllä elohopea käy alimmillaan 6–15 astetta nollan alapuolella. Päivällä lämpötila noussee plussan puolelle ja on ylimmillään nollan ja neljän lämpöasteen välillä.

Koko maassa on tiedossa heikkoa tuulta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut