Pori Energia hakee uudelle yhtiölle toimitusjohtajaa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Pori Energia hakee uudelle yhtiölle toimitusjohtajaa

Pori Energia on päättänyt panostaa tuulivoimamarkkinaan ja perustanut uuden yhtiön, jolle haetaan nyt toimitusjohtajaa.

Pori Energiassa uskotaan tuulivoimaan.

14.1. 9:20

Pori

Pori Energian perustama Tuulia Palvelut Oy aloitti vuoden alussa. Tytäryhtiö keskittyy tuulivoimapalveluiden tuottamiseen ja hakee kasvua ja suurempaa roolia tuulivoimapalveluiden kehittyvillä markkinoilla kotimaassa ja ulkomailla.

Energiayhtiön nykyinen 12 hengen tuulivoimapalveluiden liiketoiminnallinen henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön.

”Haemme parhaillaan Tuulia Palvelut Oy:lle toimitusjohtajaa, jolla on rohkeutta ja osaamista lähteä kehittämään uusia palvelumalleja tuulivoima-alalle”, Pori Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen sanoo tiedotteessa.

Yhtiössä uskotaan, että alan palvelujen kysyntä lisääntyy Suomessa, sillä tuulivoimakapasiteetti on kasvanut. Suomessa on tällä hetkellä noin 240 tuulipuistoa eri kehitysvaiheissa. Tuulivoiman kapasiteetin arvioidaan kasvavan ainakin vuoteen 2040 saakka.

Pori Energialla on pitkä kokemus tuulivoimapalveluiden tuottamisesta.

”Tuulivoimalla tulee olemaan merkittävä rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Tuulivoimatekniikan nopea kehittyminen on mahdollistanut sen, että tuulivoima on erittäin kustannustehokas tapa tuottaa sähköä markkinaehtoisesti”, Paajanen sanoo.

Oikaisu 17.1. kello 10.49: Tuulia Palvelut Oy aloitti toimintansa 1. tammikuuta 2022 eikä 2021, kuten Pori Energia kertoi tiedotteessaan viime viikolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut