Huono ajokeli Satakunnassa myös keskiviikkona - Satakunta - Satakunnan Kansa

Huono ajokeli Satakunnassa myös keskiviikkona

Satakuntaan annettiin myös keskiviikoksi varoitus huonosta ajokelistä: Kokemäen Tulkkilassa lumensyvyydeksi mitattiin tiistai-iltana 14 senttiä.

4.1. 19:52

Helsinki

Huonoa ajokeliä on odotettavissa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa keskiviikkoltaan asti, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Tiistaina alkuillasta Kaakkois-Suomesta Pohjanmaalle ulottunut sadealue siirtyy aamuksi maan pohjoisosaan. Etelästä nousee kuitenkin uusi sadealue, joka tuo huomenna reippaasti lunta varsinkin maan itäosaan.

Satakuntaan ennustetaan heikkoa lumisadetta, lämpötilan ollessa hieman pakkasen puolella. Ajokeli on huono lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi keskiviikkoiltaan saakka. Torstaista lähtien pakkanen kiristyy Satakunnassa yli kymmeneen asteeseen.

Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että maan keski- ja länsiosissa on tiistaina sattunut jonkin verran peltikolareita, tieltä suistumisia ja pieniä ulosajoja. Vakavilta onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut