Vesistöstä löytyi vainaja Raumalla - Satakunta - Satakunnan Kansa

Vesistöstä löytyi vainaja Raumalla – Poliisi: ”Kyseessä voi olla kadonnut Lea Leikari”

Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään.

4.1. 13:00

Rauma

Poliisin mukaan Rauman alueelta maastosta on löytynyt vainaja. Poliisi kertoo Twitterissä, että vainaja löytyi 27. joulukuuta.

Poliisi kommentoi Twitter-viestissään, että ”Kyseessä voi olla maaliskuussa 2021 Eurajoella kadonnut Lea Leikari.”

Rikoskomisario Kimmo Hiltula Rauman poliisista kertoo, että vainajan löytymisestä ilmoitettiin 27. joulukuuta päivällä hätäkeskukseen.

”Vainaja löytyi vesistöstä”, Hiltula sanoo.

Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään ja kuolemansyyn tutkinta on käynnissä. Hiltulan mukaan uutta tiedotettavaa asian tiimoilta on odotettavissa aikaisintaan ensi viikolla.

Lea Leikari katosi 11. maaliskuuta 2021 kotoaan Eurajoen Sydänmaalta.

Viimeisin tieto hänestä on tuona maaliskuisena torstai-iltana noin kello 19.30, jolloin hän oli kotonaan.

Poliisi kertoi viime vuoden keväällä epäilevänsä Leikarin joutuneen mahdollisen henkirikoksen uhriksi. Hänen löytämisekseen on tehty useita etsintöjä vuoden aikana.

Rikoskomisario Hiltula ei kommentoi rikostutkinnan tämänhetkistä tilannetta tarkemmin.

Edellisen kerran poliisi pyysi yleisövihjeitä Leikarin katoamistapauksen ratkaisemiseksi marraskuussa. Tuolloin virkavalta kertoi, että katoamispäivänä Leikarin asunnon pihalla olleeseen riistakameran kuvaan tallentui noin kello 18.30 aikaan pakettiauto.

Rikoskomisario Hiltula ei ota tarkemmin kantaa siihen, miksi poliisi epäilee joulukuun lopulla löytyneen vainajan olevan mahdollisesti kadonnut Lea Leikari.

”Toki sellainen epäilys herää, kun meidän alueella tällaisen asian tutkinta on kesken”, hän toteaa.

Juttua päivitetty 4.1. kello 13.24. Lisätty tutkinnanjohtajan kommentit.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut