Pohjois-Porin monitoimitalon ympäristön infran rakentaminen alkaa – vaikuttaa liikennejärjestelyihin - Satakunta - Satakunnan Kansa

Pohjois-Porin monitoimitalon ympäristön infran rakentaminen alkaa – vaikuttaa liikennejärjestelyihin

Rakennustöiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä.

Kuvituskuva.

4.1. 8:41

Pohjois-Porin monitoimitalon ympäristön infran rakentaminen aloitetaan ensi viikolla. Porin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.

Tuulikylästä Pappilanpuistikkoon kulkeva jalankulku- ja pyörätie välillä Tuulikyläntie–Keisarinviitantie suljetaan liikenteeltä koko työmaan ajaksi 10. tammikuuta alkaen.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan hulevesien neutralointiallas Pohjoisväylän pohjoispuolelle, Pohjoisväylän puuttuva läntinen osuus sekä Pappilanpuistikon puuttuva osuus.

Seuraavassa vaiheessa rakennetaan Pohjoisväylän ja Pappilanpuistikon kevyen liikenteen alikulkusillat. Pohjoisväylän, Pappilanpuistikon ja Koillistuulentien risteykseen toteutetaan liikenneympyrä. Näiden rakentaminen aloitetaan tämänhetkisen arvion mukaan maalis–huhtikuussa.

Rakennustöiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä, toteaa rakennuttajarakennusmestari Jari Lehesvuori tiedotteessa.

Pohjois-Porin infran rakentaminen on yksi Porin kaupungin suurimmista infran investointikohteista vuonna 2022.

Työmaa kartassa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut