Rähinöitsijät ja väärin ammutut ilotulitteet työllistivät Lounais-Suomen poliisia uudenvuoden yönä - Satakunta - Satakunnan Kansa

Rähinöitsijät ja väärin ammutut ilotulitteet työllistivät Lounais-Suomen poliisia uudenvuoden yönä

Kuvituskuva.

1.1. 9:02

Lounais-Suomen poliisilla oli työntäyteinen yö vuoden vaihtuessa. Mitään erityisen poikkeuksellista ei tapahtunut, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Yleisillä paikoilla ja kodeissa oli kuitenkin runsaasti erilaista rähinöintiä.

Iltakuuden ja aamukuuden välillä oli Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä noin 400 tehtävää. Näistä kotihälytyksiä oli 68, erilaisia pahoinpitelyitä 22 ja häiriökäyttäytymisiä 75.

Poliisi toteaa vuodenvaihteen olleen hyvin samankaltainen kuin vuosi sitten.

Väärällä tavalla ammutut raketit aiheuttivat useita poliisitehtäviä koko alueella. Lähinnä kyse oli tahallaan kohti ammutuista raketeista ja nuorista henkilöistä.

Liikenteestä jäi kiinni muutamia rattijuoppoja. Myöskään kolareilta ei yön aikana vältytty, kuitenkaan peltivauriota vakavampaa ei ollut seurauksina.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut