Pop-up-rokotus houkutteli ihmisiä Porin nuorisotalolle 16. joulukuuta. Jo alkuvaiheessa jono ulottui nuorisotalolta Saukkosen talon kulmaan ja siitä Vähälinnankadulle asti eli koko korttelin vastakkaiseen kulmaan. Rokotusta hakivat kaiken ikäiset; osa ensimmäistä, osa toista ja osa kolmatta piikkiä.

Viheliäisen viruksen vuosi 2021 – korona piti meitä pilkkanaan tammikuun alusta joulukuun loppuun

Satakunnassa sukkuloitiin yhtä vuoristorataa perustasolta kiihtymisvaiheeseen ja leviämisvaiheeseen sekä taas takaisin. Variantteja ja rypäksiä tuli ja meni, mutta oli maakunnassa vuoden varrella muitakin puheenaiheita. Muistatko esimerkiksi helatorstain helteen, keskustelun Yyterin nakurannasta tai keväällä kauhistellut polttoaineiden hinnat?

31.12.2021 11:00

Takana on jo toinen koronavuosi. Lähes kaikista ennusteista huolimatta se oli maailmassa, maassa ja maakunnassa ensimmäistä karmeampi – ja nyt edessä on kolmas viheliäinen virusvuosi.

Koronan hallinta oli aivan suvereenia, kun päättyvää uutisvuotta tarkastelee satakuntalaisesta näkökulmasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut