Pori-Tampere -junaliikenne säilyy nykyisellään – Rauma-Kokemäki -liikenteelle ei lupausta - Satakunta - Satakunnan Kansa

Pori-Tampere -junaliikenne säilyy nykyisellään – Rauma-Kokemäki -liikenteelle ei lupausta

Ministeriö ja VR Yhtymä alustavaan sopimukseen matkustajajunaliikenteen tukemisesta vuoteen 2030 saakka.

Valtion ja VR Yhtymän sopimus turvaa Porin radan matkustajajunaliikenteen nykyisen palvelutason säilymisen.

10.12.2021 14:52

Satakunta

Valtion tukema matkustajajunaliikenne säilyy uudella, vuoteen 2030 ulottuvalla sopimuskaudella nykyisellään. Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR Yhtymä ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta henkilöjunien ostoliikennesopimuksesta ja rahoitustasosta. Nykyinen sopimus umpeutuu kuluvan vuoden päättyessä.

Satakunnassa tämä merkitsee Pori–Tampere -radan liikenteen jatkumista ennallaan vuodenvaihteen jälkeenkin. Uusi sopimus koskee Etelä-Suomen taajamajunaliikennettä, Lapin yöjunaliikennettä, sähköistämättömien rataosien kiskobussiliikennettä sekä yksittäisiä Intercity- ja Pendolino -vuoroja.

Sen sijaan uusia henkilöjunayhteyksiä ei välittömästi ole luvassa ostoliikennesopimuksen piiriin. Esimerkiksi Satakunnassa on suunniteltu ja toivottu Rauma–Kokemäki -radan henkilöjunaliikenteen elvyttämistä. Liikenne lakkautettiin 1980-luvun lopulla.

Liikenne- ja viestintäministeriön palveluosaston osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala sanoo uusia junayhteyksiä selvitettävän alueiden kanssa. Esityksiä uudesta liikenteestä on tullut muualtakin kuin Satakunnasta.

Ostoliikennesopimukseen sisältyy mahdollisuus laajentaa palvelutarjontaa. Ministeriö toteaa tiedotteessaan, että alueiden kanssa jatketaan junaliikenteen kehittämismahdollisuuksista.

Koronaepidemian seurauksena matkustajamäärät ja lipputulot ovat vähentyneet. Valtion tukirahoituksen tarve on kasvanut. Tämän seurauksena sopimusneuvottelut ovat saaneet lisää vaikeuskerrointa.

Valtion maksama liikennöintikorvaus VR Yhtymälle olisi sopimuskaudella 2022–2030 enintään 313,8 miljoonaa euroa. Vuosittainen lisärahoitus olisi siten enintään 2,7 miljoonaa euroa.

Lisäksi uuteen sopimukseen sisältyisi työ- ja elinkeinoministeriön budjetista yöjunakaluston hankintainvestoinnin mahdollistama sopimusvaltuus.

Ministeriön tiedotteen mukaan ostoliikennesopimuksen yksityiskohtia hiotaan loppuvuoden aikana. Tavoitteena on lopullisen sopimuksen allekirjoitus alkuvuodesta 2022.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut