Maitotilaneuvoja Henna Kylänpää on poissa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Maitotilaneuvoja Henna Kylänpää on poissa

19.12.2021 12:15

Marraskuun lopulla saimme yllättäen suruviestin, Henna Kylänpää oli poistunut keskuudestamme. Henna eli vaiherikkaan elämän. Hän syntyi Eurajoen Kuivalahdella 22.10.1939 yhdessä kaksoisveljensä Hannun kanssa.

Heidän elämänsä alkutaival ei ollut helppo. Kaksosten äiti kuoli, kun he olivat yhdeksän päivän ikäisiä, ja isäkin menehtyi heidän ollessaan hyvin pieniä. Huolto- ja kasvatusvastuu heistä ja vanhemmasta sisaresta Taimista jäi Hilma-tädille. Elämä kuljetti kuitenkin eteenpäin.

Henna lähti hyvin nuorena monenlaisiin töihin, ensin Kuivalahdella ja myöhemmin hän kävi karjatalouskoulun ja karjantarkkailukurssin. ”Assistenttina” hän aloitti Hinnerjoella 1959. Työ talosta taloon kiertävänä tarkkailuyhdistyksen, loppuvuosina Satakunnan Maatalouskeskuksen, maitotilaneuvojana oli monipuolista. Sen myötä hänelle kertyi laaja asiakaskunta, joista monista tuli hyviä ystäviä loppuiäksi.

Henna Kylänpää asui uransa alkuaikoina Hinnerjoella Vehmaan-Kreulan talossa ja myöhemmin rivitaloasunnossaan Puistotiellä. Vehmaan-Kreulassa asumastaan ajasta hänelle jäi pysyvä suhde tähän sukuun, sen lapsiin ja lastenlapsiin. Nämä olivat hänen elämänsä turva ja sisältö loppuun saakka.

Henna eli koko elämänsä yksinään, mutta ei ollut missään vaiheessa yksinäinen. Siitä piti huolen hänen toimeliaisuutensa ja avuliaisuutensa. Henna ehti viettää eläkepäiviä vajaat 20 vuotta. Vielä eläkkeellä ollessaankin hän oli valmis tarjoamaan tutuille apuaan monenlaisiin tehtäviin.

Henna Kylänpää oli henkilö, joka pysyi aina omana persoonallisena itsenään. Hän sanoikin usein: ”Kyl kaik mun muista, vaik en mää enää kaikki muista ja tunne”. Vahva Eurajoen murre säilyi hänellä vahvana läpi elämän. Hennan elämää jäi muistelemaan laaja ystävien ja läheisten joukko eri puolilla läntistä Suomea.

Kirjoittaja on Henna Kylänpään pitkäaikainen ystävä

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut