Huittisten terveyskeskus osittain väistötiloihin - Satakunta - Satakunnan Kansa

Huittisten terveyskeskus osittain väistötiloihin – vanhassa osassa todettu sisäilmaongelma

Uusiin tiloihin pyritään siirtymään mahdollisimman nopeasti.

Arkistokuva.

1.12.2021 14:27

Huittinen

Huittisten terveyskeskuksen vanhan osan toiminnot siirtyvät väistötiloihin, kaupunki tiedottaa. Kyseisissä tiloissa on tiedotteen mukaan todettu sisäilmaongelma.

Riskitason katsotaan olevan tasolla, joka edellyttää työturvallisuuslain mukaan välittömiä toimenpiteitä riskin poistamiseksi. Uusiin tiloihin pyritään siirtymään mahdollisimman nopeasti.

Perhekeskuksen toiminnot, kuten neuvolat ja sosiaalityö, siirtyvät Attendo Oy Iltatuulen B-osaan, osoitteeseen Kravilankatu 4. Järjestely tehdään vuoden 2022 loppuun saakka.

Terveyskeskuksen toiminnot, muun muassa laboratorio, muistihoitaja ja hoitotarvikejakelu, jotka ovat nyt kyseisissä tiloissa, pyritään siirtämään toiseen paikkaan terveyskeskuksen sisällä ja terveyskeskuksen tontille sijoitettavaan siirtorakennukseen.

Siirroista tullaan tiedottamaan tarkemmin kaupungin verkkosivuilla ja terveyskeskuksen ovilla.

Selvitystä tilojen kunnosta lähdettiin tekemään henkilöstön tekemien sisäilmailmoitusten perusteella. Tekninen palvelukeskus tilasi kesäkuussa 2021 terveyskeskuksen vanhaan osaan sisäilma- ja kosteusteknisen kuntotutkimuksen.

Kuntotutkimusraportissa todettiin 18. marraskuuta, että kokonaisuus huomioiden terveyskeskuksen vanhan rakennuksen osalta haitallinen altistuminen on erittäin todennäköistä suurimmassa osassa sen tiloja.

Raportin johdosta Huittisten kaupungin sisäilmatyöryhmä totesi tilojen altistumisriskin korkeaksi. Myös työterveyshuolto sekä kaupungin työsuojelu katsoivat riskitason edellyttävän työturvallisuuslain mukaan välittömiä toimenpiteitä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut