Samppa Keso osaa jo nauttia vanhempainvapaastaan - Satakunta - Satakunnan Kansa

Neljän lapsen kokemäkeläisisä osaa jo nauttia vanhempainvapaastaan: ”Nämä kaksi sankaria maksavat nyt minun palkkani”

Nuorena isänä Samppa Keso teki paljon töitä. Nyt hän ehtii olla lastensa kanssa paljon enemmän.

Samppa Kesosta tuli nelinkertainen isä, kun perheen kuopus Eric syntyi heinäkuussa. Samalla hetkellä Aletasta tuli isosisko. Lisäksi Kesolla on kaksi poikaa edellisestä liitosta.

14.11. 13:40

Muutama minuutti liian myöhään.

Kun Helena Jaakkolan ja Samppa Keson poika syntyi viime heinäkuussa, isä istui vielä autossa matkalla Satasairaalaan.

”En ehtinyt leikkaamaan napanuoraa”, Keso harmittelee.

Kovin kaukana tuore isä ei ollut, sillä hän oli viemässä tytärtään Aletaa hoitoon isänsä luokse Ulvilaan.

”Vaihdoin siinä pari sanaa hoitorutiineista, joten olin pois ehkä 20–30 minuuttia. Sillä aikaa Eric oli syntynyt jo.”

Eric on Helena Jaakkolan ja Samppa Keson toinen yhteinen lapsi. Kesolla on lisäksi kaksi poikaa edellisestä liitosta. Alec on 16-vuotias ja Casper 14-vuotias.

Jaakkola ja Keso ovat olleet yhdessä kahdeksan vuotta, mutta Kokemäelle Keso muutti virallisesti vasta viime vuoden tammikuussa. Sitä ennen hän asui Porissa, sillä pojat kävivät Porissa koulua ja asuivat vuorotellen äitinsä ja isänsä luona. Keson mukaan järjestely toimi hyvin.

”Nyt he käyvät ihan miten sattuu, mutta virallisesti joka toinen viikonloppu. Toinen suorittaa jo ajokorttia ja toinen rakentaa mopoa.”

Keso on työnjohtajana Lassila & Tikanojalla, mutta lokakuun alussa hän jäi vanhempainvapaalle. Se jatkuu huhtikuun puoliväliin asti.

”Ihan mahtavalta tuntuu. Nämä kaksi sankaria maksavat nyt minun palkkani”, Keso naurahtaa.

Myös tyttärensä Aletan syntymisen jälkeen Keso jäi kotiin. Työnjako perheessä on mietitty tarkasti, sillä Helena herää aamuisin jo ennen kuutta lähteäkseen lypsylle. Tilalla on 22 lypsävää, jotka ovat Helenan vastuulla.

”Minä en puutu. Korjaan kyllä kaikkea tarvittaessa ja teen traktorihommia jonkin verran”, Keso kertoo.

Apua tilan töihin pariskunta saa Helenan vanhemmilta. Äiti käy auttamassa navetassa ja isä on vielä toistaiseksi tehnyt kaikki peltotyöt.

Eric on nyt koko perheen silmäterä. Samppa Keso ottaa lastenhoitovastuun joka aamu ja ilta, kun lasten äiti lähtee navettaan.

Isänä Keso uskoo olevansa nyt tyystin erilainen kuin noin 15 vuotta sitten.

”Kai minullakin tuo meno on vähän rauhoittunut. Silloin olin enemmän töissä ja lisäksi oli armeijahommia. Niissä meni aikaa.”

Keso on ollut mukana sekä Euroopan unionin nopean toiminnan joukoissa että rauhanturvaajana. Tšadiin hän lähti, kun vanhempi pojista oli suunnilleen kolmevuotias ja nuorempi vuoden ikäinen.

Kun Alec ja Casper vähän kasvoivat, isästä tuli autokuski. Toinen pojista kävi partiossa, toinen harrasti aktiivisesti jalkapalloa.

”Silloin sitä kuskaamista oli, nyt jo selkeästi vähemmän.”

Kun Aleta oli vauva, isä pakkasi hänet rinkkaan ja lähti metsään kävelemään. Se oli isän ja tyttären kahdenkeskistä aikaa.

Nyt koko perheen huomion varastaa muutaman kuukauden ikäinen Eric. Aleta on ylpeä isosisko, joka juttelee Ericille paljon, ottaa hänet mieluusti syliin, pussaa ja paijaa. Myös Sampan pojat ovat valmiita auttamaan, jos perheessä tarvitaan lastenvahtia.

IsänpäiväÄ koko perhe pääsee viettämään yhdessä, sillä navettaan saadaan lomittaja.

Myöhemmin päivällä pariskunta pakkaa lapsensa autoon ja ajaa Sampan isän luokse Ulvilaan syömään. Todennäköisesti päivän aikana ehditään käydä onnittelemassa myös Helenan isää Kauvatsalla.

”Minä en ole yhtään juhlien perään. Ei ole mitään sellaista, mitä pitäisi ehdottomasti tehdä. Kunhan saan kaikki lapset koolle ja saadaan olla yhdessä.”

Helena aikoo siitä huolimatta leipoa Sampalle sunnuntaiksi kakun. Se ilahduttaa todennäköisesti paitsi isää, myös tytärtä.

Samppa Keso

  • Kotoisin Kerimäeltä, mutta muuttanut jo pikkupoikana Ulvilaan.

  • Asuu yhdessä avovaimonsa Helena Jaakkolan ja heidän yhteisten lastensa Aletan ja Ericin kanssa Kokemäen Kyttälässä. Perheellä on maitotila, ja navetassa 22 lehmää.

  • Kesolla on lisäksi kaksi teini-ikäistä poikaa, Alec, 16, ja Casper, 14, jotka asuvat vuorotellen äitinsä ja isänsä luona.

  • Töissä työnjohtajana Lassila &Tikanojan viemärihuollossa.

  • Vanhempainvapaalla huhtikuun puoliväliin saakka.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut