Valkohäntäpeuran ennätysjahtiin kannustetaan poikkeusluvallakin – Pori ja Rauma äärimmäistä riskialuetta myös kauriskolareissa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Valkohäntäpeuran ennätysjahtiin kannustetaan poikkeusluvallakin – Pori ja Rauma ovat äärimmäistä riskialuetta myös kauriskolareissa

Poikkeusluvan mahdollisuudet jakavat mielipiteitä. Satakunnassa on vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana ollut neljänneksi eniten riistaonnettomuuksia liikenteessä.

Valkohäntäpeurojen kaatolupia on jälleen annettu ennätysmäärä Satakuntaan.

23.10. 11:54 | Päivitetty 24.10. 15:34

Satakunta

Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa tapahtui Tilastokeskuksen mukaan 4 893 riistaonnettomuutta. Satakunta sai tässä tilastossa kyseenalaisen kunnian olla sijalla neljä hieman yli 500 onnettomuudella.

”Suurimmat haitat hirvieläinkannan kasvussa ovat liikenteessä, sillä kolarimäärä on melko suuri. Vuonna 2020 oli Satakunnan riistakeskusalueella yli tuhat peurakolaria”, Suomen Riistakeskuksen Satakunnan riistapäällikkö Antti Impola toteaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut