Porilaisessa päiväkoti Farelmassa esikoululaiset altistuneet koronalle - Satakunta - Satakunnan Kansa

Porilaisessa päiväkoti Farelmassa esikoululaiset altistuneet koronalle

10.9. 14:51

Porilaisessa päiväkoti Farelmassa on altistunut koronalle 11 esikoululaista ja muutama henkilökunnan jäsen. Altistumiset koronalle ovat sattuneet maanantaina ja tiistaina esikouluryhmässä.

Luonto-­ ja ympäristöpäiväkoti Farelma on Tiilimäellä sijaitseva steinerpäiväkoti.

Altistuneet asetetaan karanteeniin kymmeneksi vuorokaudeksi viimeisestä altistumisesta, karanteenia voidaan lyhentää kuudentena päivänä otetulla näytteellä edellyttäen, että kaikkien näyte on negatiivinen. Muussa tapauksessa tilanne arvioidaan uudelleen.

Perusturvan tartuntatautiyksikkö on ollut esikoululaisten huoltajiin yhteydessä. Asiaa on käsitelty yhteistyössä päiväkodin ja tartuntatautitiimin kanssa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Jos sinulla on lieviäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tee oirearvio osoitteessa omaolo.fi tai soita Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontapuhelimeen, puh. 02 623 4333 joka päivä klo 8-16, muina aikoina voi soittaa Satasairaalan päivystyksen puhelinneuvontaan puh. 116 117. Puhelimessa tehdyn hoidon tarpeen arvion pohjalta sinut ohjataan tarvittaessa korona-näytteenottoon tai infektiovastaanotolle.

Lisätietoja testaamisesta sekä koronaviruksesta löytyy osoitteesta http://www.pori.fi/korona

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: