Viikko alkaa Satakunnassa epävakaisena – keskiviikon jälkeen sää alkaa lämmetä - Satakunta - Satakunnan Kansa

Viikko alkaa Satakunnassa epävakaisena – keskiviikon jälkeen sää alkaa lämmetä

Koko Satakunnassa saadaan maanantaina kuurosateita. Viimeistään tiistaina päivällä sateet väistyvät.

Kuurosateiden ennustetaan jatkuvan Satakunnassa maanantaina. Tiistaina sää poutaantuu.

1.8. 20:33

Satakunta

Epävakainen sää jatkuu Satakunnassa vielä maanantaina, Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo.

Maanantaina pilvisyys on vaihtelevaa ja sadekuuroja voi tulla paikoin useitakin eri puolilla Satakuntaa. Päivälämpötila on noin 19–21 asteen tuntumassa.

Sadekuurot jatkuvat yön ajan, mutta tiistaina sateet väistyvät.

– Sää muuttuu selkeämmäksi tiistain aikana. Tiistai on silti hieman maanantaita viileämpi. Lämpötila pysyttelee 16–17 asteen tuntumassa, Rinne kertoo.

Epävakaisen alkuviikon jälkeen sää poutaantuu ja keskiviikosta lähtien on odotettavissa myös aurinkoa. Keskiviikkona lämpötila pysyttelee silti edelleen 20 asteen alapuolella.

– Keskiviikon jälkeen alkaa lämmetä. Kun viikko etenee, saatetaan päästä kahdenkymmenen yläpuolelle.

Rinne sanoo, että kuurosateita ei välttämättä saada alkuviikosta kuitenkaan koko Satakunnassa.

– Kuuroissa kun vettä tulee, voi olla, että on myös paikkoja, joissa pysytään kuivana.

Kuurosateet liikkuvat Rinteen mukaan maanantaina sekä Etelä- että Pohjois-Satakunnan yli.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: