Porin taidemuseo saattaa pysyä kiinni koko elokuun, hälytyksen tehnyt ohikulkija kertoo mitä palopaikalla tapahtui ennen pelastuslaitoksen saapumista - Satakunta - Satakunnan Kansa

Tulipalossa kärsinyt Porin taidemuseo saattaa pysyä kiinni koko elokuun – hälytyksen tehnyt ohikulkija kertoo nyt, mitä palopaikalla tapahtui ennen pelastuslaitoksen saapumista

Porin taidemuseon vierellä olleen kuorma-auton palon huomannut nainen teki palopaikalla erikoisen havainnon. Poliisi kertoo selvittävänsä sitä muiden tulipalosta saatujen vihjeiden ohessa.

Porin taidemuseolla syttyi tulipalo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tuli levisi museon kattorakenteisiin Teatterikadulle pysäköidystä kuorma-autosta.

30.7. 15:47

Pori

Sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä Porin taidemuseolla roihahtaneen tulipalon seurauksena museon näyttelytila pidetään suljettuna vielä ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

Tilajohtamisen toimintayksikön esimies Jouni Salonen kertoo kaupungin perjantaina lähettämässä tiedotteessa, että palon vaikutuksia museorakennuksessa on kartoitettu tämän viikon aikana, ja jo alkuviikolla sen vesikatto saatiin suojattua.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: