Vieno-myrsky sekoitti vedet ja hillitsi sinileviä - Satakunta - Satakunnan Kansa

Vieno-myrsky sekoitti vedet ja hillitsi sinilevien kasvua – järvien levähavainnot kuitenkin kasvussa

Kuumeneva sää voi kiihdyttää levien kasvua.

Vielä ei ole merivesi niin sakeaa kuin Raumalla loppukesästä 2019.

17.6. 18:52

Järvillä on tehty sinilevähavaintoja edellisviikkoa enemmän, mutta sinilevän määrät ovat olleet vähäisiä.

Raumalla Narvijärvellä on havaittu hieman levää viime viikon tapaan. Myös Säkylän Pyhäjärvellä Alhonrannasta on kirjattu keskiviikkona havainto, että siellä olisi hieman levää.

Tuulinen ja sateinen sää on valtaosin viilentänyt sisävesien pintavesien lämpötilat takaisin ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon lukemiin. Kun sää on nyt taas lämpenemässä, riski sinilevien pintaesiintymien runsastumiselle kasvaa.

Merialueilla sinilevätilanne on edelleen rauhallinen. Esimerkiksi Rauman Verkkoniemennokassa havaittiin viikko sitten sinilevää, mutta ei enää tämän viikon alussa.

Alkuviikon Vieno-myrskyn vuoksi meriveden pintalämpötilat ovat laskeneet huomattavasti viikon takaisesta. Rannoilla esiintyy edelleen paikoittain havupuiden kellertävää siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä.

Mainitut havainnot Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämästä Järvi-meriwikistä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: