Laura Pullinen Porin vihreiden valtuustoryhmän johtoon - Satakunta - Satakunnan Kansa

Laura Pullinen Porin vihreiden valtuustoryhmän johtoon

Pullinen on toiminut kuluneella valtuustokaudella kaupunginvaltuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä.

Laura Pullinen vihreiden puoluekokouksessa 2019.

15.6.2021 22:51

Pori

Vihreiden uusi valtuustoryhmä järjestäytyi tiistai-iltana. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin yksimielisesti toisen kauden kaupunginvaltuutettu Laura Pullinen, Porin vihreät kertoo tiedotteessa tiistai-iltana.

Pullinen on toiminut kuluneella valtuustokaudella kaupunginvaltuutettuna ja sivistyslautakunnan jäsenenä. Hän on aiemmin toiminut myös vihreiden paikallisjärjestö Porin seudun vihreiden sekä piirijärjestö Satakunnan vihreiden puheenjohtajana.

– Olen otettu minulle osoitetusta luottamuksesta. Olen puhunut vuoropuhelun lisäämisestä poliittisten ryhmien kesken ja suhteessa viranhaltijoihin ja olen iloinen, että pääsen edistämään näitä tavoitteita myös ryhmän johdossa, Pullinen kommentoi tiedotteessa.

Valtuustoryhmän varapuheenjohtajaksi valittiin Hanna Sinisalmi, joka valittiin sunnuntaina ensimmäiselle valtuustokaudelleen. Aiemmin Sinisalmi on toiminut yhteisessä kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa.

Uutista oikaistu 16.6. kello 9.30: Hanna Sinisalmi on toiminut Porin yhteisen kirkkovaltuuston lisäksi kirkkoneuvostossa, ei Teljän seurakuntaneuvostossa, kuten uutisessa aiemmin virheellisesti todettiin.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut