Elina Eskelin löytämältä siililtä puuttui puoli leukaa, ja se jouduttiin lopettamaan – Eläintenhoitaja kertoo, mikä aiheuttaa 50 prosenttia siilien vammoista - Satakunta - Satakunnan Kansa

Elina Eskelin löytämältä siililtä puuttui puoli leukaa, ja se jouduttiin lopettamaan – Eläintenhoitaja kertoo, mikä aiheuttaa 50 prosenttia siilien vammoista

Eskelin vanhemmat ovat ruokkineet siilejä pitkän aikaa. Parhaimmillaan siilejä on käynyt ruokailemassa kuusikin kerralla, mutta ne ovat jääneet yksi toisensa jälkeen auton alle. Nyt viimeinenkin koki karun kohtalon.

Elina Eskeli löysi loukkaantuneen siilin vanhempiensa pihasta Porin Toejoella. Siili oli pihan vakiovierailija, mutta nyt se oli pakko lopettaa pahojen vammojensa vuoksi.

21.5. 9:07

Pori

Kun keskiviikkoaamu valkeni Porin Toejoella, yhdessä rivitalopihassa kökötti siili. Aamuyhdeksän maissa sen huomasi vanhempiensa luona yötä ollut Elina Eskeli, joka oli aikeissa viedä koirat ulos.

Siilihavainnossa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, sillä Eskelin vanhemmat ovat ruokkineet piikikkäitä otuksia useamman vuoden ajan. Ajankohta oli kuitenkin erikoinen, sillä tavallisesti siilit liikkuvat lähinnä iltaisin ja öisin. Lisäksi siili liikehti Eskelin mukaan oudosti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: