Montako tartuntaa Satakunnassa oli viikon aikana? Millaiset yo-juhlat saa järjestää? – Katso täältä kaikki korontilanteesta juuri nyt - Satakunta - Satakunnan Kansa

Montako tartuntaa Satakunnassa oli viikon aikana? Millaiset yo-juhlat saa järjestää? – Katso täältä kaikki korontilanteesta juuri nyt

Satakunnassa siirryttiin viime viikon aikana monessa suhteessa kohti vanhaa normaalia. Kokosimme jälleen yhteen tärkeimmät asiat.

Suurimmassa osassa Satakuntaa rokotusvuorossa ovat nyt jo 50-vuotiaat. Arkistokuvassa terveydenhoitajat Annikka Lehtisalo-Pohjola (vas) ja Titta Valkama laimentavat rokotteita Porin nuorisotalolla.­

2.5. 20:12

Kulunut viikko toi jälleen huojennuksia rajoituksiin, kun Satakunnassa siirryttiin koronavirusepidemian perustasolle. Keräsimme koosteeseen tärkeimmät uudet tiedot ajalta 26.4.– 2.5.

Paljonko tartuntoja Satakunnassa on ollut ja missä?

Menneellä viikolla Satakunnassa on THL:n mukaan todettu 28 tartuntaa. Tartuntamäärä on sitä edeltävään viikkoon verrattuna noussut, sillä silloin koko viikon aikana todettiin Satasairaalan tietojen mukaan 21 tartuntaa.

Tartuntoja löytyy edelleen miltei joka puolelta Satakuntaa.

Eniten koronatapauksia oli viikon aikana Raumalla ja Porissa. Raumalla tartuntoja raportoitiin kuusi, Porissa seitsemän.

Nakkilassa todettiin viisi tapausta, Eurassa, Eurajoella, Huittisissa ja Karviassa kaksi sekä Kokemäellä yksi.

Lisäksi on yksi tartunta, jonka kuntaa ei THL:n rekisterissä näy, koska kunnassa on ollut alle 5 koronatapausta koko epidemian aikana. Käytännössä tartunta on siis todettu joko Merikarvialla, Siikaisissa tai Pomarkussa.

Onko tällä viikolla ollut joukkoaltistuksia ja mitä niistä on seurannut?

Eurajoen yhteiskoulun oppilaalla todettiin korona, ja siihen liittyen altistuneita oli 15 henkeä sekä koulun piirissä että oppilaan jalkapalloharrastuksen parissa.

Myös Porin lyseon koulussa oppilas oli sairastunut koronaan. Sen vuoksi altistui 19 muuta henkilöä koulussa.

Tähän tapaukseen liittyen lisäksi noin 50 henkilöä sai Koronavilkku-sovelluksen kautta altistumisilmoituksen, mutta kaupunki muistutti perjantaina tiedotteessaan, että sovellus voi hälyttää seinänkin läpi eikä osaa ottaa huomioon esimerkiksi maskin käyttöä.

Mistä tartunnat ovat peräisin?

Menneen viikon tietoja ei ole vielä saatavilla, mutta edellisellä viikolla (viikko 16) 33 % tartunnoista oli saatu suoraan ulkomailta ja ne olivat ulkomaisilla työntekijöillä.

Muita tyypillisiä tartunnanlähteitä olivat työpaikka ja oma perhe. Jäljitys toimi tuolloin hyvin, ja 24 prosenttia tartunnan saaneista oli jo karanteenissa, kun tartunta todettiin.

Leviääkö intialainen ”kaksoismutantti” Satakunnassa?

Ei tällä tietoa. Vain yksi näyte, jonka tartuntalähde on Intiassa, on lähetetty Satakunnasta tutkittavaksi THL:n laboratorioon, jotta selviäisi, onko kyseessä viruksen intialainen muunnos.

Tällä hetkellä Satakunnan valtavirus on koronan brittiläinen muunnos.

Mikä on rokotteiden tilanne? Minkä ikäisiä nyt rokotetaan?

Suurimmassa osassa Satakunnan kuntia rokotetaan nyt 50-vuotiaita ja lisäksi riskiryhmiin kuuluvia. Raumalla ikäraja on vielä 55.

Myös Pohjois-Satakunnassa on tämän viikon alussa otettu käyttöön nettiajanvaraus rokotteeseen.

Voivatko lapset ja nuoret harrastuksissaan esiintyä, kilpailla tai otella toisia joukkueita vastaan?

Kyllä, 10. toukokuuta alkaen, kunhan pidetään huoli siitä, että myös vastustajajoukkue tai muut kisaajat tulevat paikkakunnalta, jossa koronaepidemia on myös perustasolla.

Alle 12-vuotiaat voivat kisata ja esiintyä myös sisällä, 12–30-vuotiaat vain ulkona.

Saako lasten ja nuorten kisoissa ja esityksissä olla paikalla yleisöä?

Avin määräämä yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitus on Satakunnassa tällä hetkellä kuusi henkeä. Siihen ei lasketa mukaan esiintyjiä tai urheilijoita, jos he ovat erillään yleisöstä.

Toisin sanoen ainakaan kovin isoa yleisöä ei voi olla paikalla.

Mikä on kokoontumisrajoitus yksityistilaisuuksissa Satakunnassa?

Maanantaista 3. toukokuuta alkaen suositus on, että enintään 10 henkeä voi olla yhtä aikaa läsnä yksityistilaisuudessa.

Kuinka myöhään ravintolat ja baarit ovat auki?

Tällä hetkellä sekä ruokaravintolat että baarit ja muut vastaavat anniskeluun keskittyvät paikat voivat olla auki kello 23 asti. Anniskelu kuitenkin loppuu jo kello 22.

Mitä kaikkea voin nyt tehdä vapaa-aikanani?

Enemmän kuin ennen, sillä esimerkiksi osa museoista on jo auki, vaikka kävijämäärää onkin rajoitettu.

Samoin uimahalleja on mahdollista avata niissä kunnissa, joissa ollaan epidemian perustasolla (eli Satakunnassa kaikkialla paitsi Eurassa ja Kokemäellä).

Aikuisten ryhmäharrastukset on toistaiseksi sallittu vain ulkotiloissa, mutta tavoite on, että 17.5. myös sisätilojen ryhmäharrastamisen voisi aloittaa.

Teatterit, konsertit ja urheilutapahtumat ovat edelleen pitkälti katkolla, koska yleisötilaisuuksissa on voimassa kuuden hengen rajoitus.

Valmistun ylioppilaaksi tai ammattiin tänä keväänä, millaiset juhlat minulle voi järjestää?

Henkisesti voit valmistautua siihen, että koululla oleva juhla striimataan, eikä paikan päälle voi tulla omaisia yleisöksi.

Satakunnan koronanyrkki linjaa kuitenkin yo-juhlista tarkemmin 12.5., sen mukaan mikä koronatilanne silloin on.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?