Porin kouluissa aloitetaan harrastuskerhokokeilu – Käytössä erityinen porilainen ”harrastushybridi” - Satakunta - Satakunnan Kansa

Porin kouluissa aloitetaan harrastuskerhokokeilu – Käytössä erityinen porilainen ”harrastushybridi”

Mukana on yli tuhat koulua ja yli 200 000 oppilasta Suomessa.

Esimerkiksi parkouria voi harrastaa liikuntana, mutta sitä voi myös kuvata tai videoida. Kuvituskuva.

19.1. 10:09

Pori

Porin kaupungin 14 koulussa alkaa keväällä kokeilu tuoda harrastuskerho koulun yhteyteen. Kokeilu on suunnattu 5.–9.-luokkalaisille.

Tarkoituksen on tuoda lapsille ja nuorille mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen. Porin on päässyt mukaan pilotoimaan tämänkaltaisen harrastamisen Suomen mallia, kertoo Porin kaupunki tiedotteessa.

– Meillä on mukana tällä hetkellä 14 koulua pilotissa, mutta kaikkiin tämän ikäasteiden kouluihin ollaan suunnittelemassa vähintään yhtä harrastuskerhoa, projektia Porissa koordinoiva Leea Toukola kertoo.

Toukolan kertoo tiedotteessa, että tavoitteena on antaa tulevaisuudessa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen.

Porissa lisämausteensa kokeiluun tuo niin kutsuttu porilainen harrastushybridi.

Porissa kehittynyt idea harrastushybridistä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi liikuntapainotteiseen harrastukseen tuodaan mukaan myös kulttuuritoimintoja, joilla samaa harrastusta voi lähestyä useammalla tavalla.

– Otetaan vaikka esimerkiksi parkour. Erilaisten temppujen tekeminen on koko lajin ydin, mutta temppujen valokuvaamisen ja videoinnin kautta saadaankin hienoa materiaalia taiteen tekemiseen, Porin liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti sanoo.

Porissa hanke on koko sivistystoimialan projekti. Mukana ovat opetus-, kulttuuri- sekä liikunta- ja nuorisoyksikkö. Lisäksi mukana on muun muassa urheiluseuroja, yhdistyksiä ja oppilaitoksia.

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yhteensä 6,4 miljoonaa euroa avustuksia 112 kunnalle kokeilujen toteuttamiseen. Mukana on yli tuhat koulua ja yli 200 000 oppilasta Suomessa.

Kerättyjen kokemusten avulla pyritään jatkossa vakiinnuttamaan harrastuskerhoja kuntien pysyväksi toiminnaksi, johon voi hakea hankerahaa lukuvuosittain.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: