Kateissa ollut Iines Kastemaa on löytynyt - Satakunta - Satakunnan Kansa

Kateissa ollut Iines Kastemaa on löytynyt – Poliisi epäilee joutuneen rikoksen kohteeksi, voi olosuhteisiin nähden hyvin

Kuvituskuva.

11.11.2020 12:50

Pori

Turussa viime viikonloppuna kadonnut Iines Kastemaa on löytynyt, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi. Tiedotteessa kerrotaan Kastemaan voivan olosuhteisiin nähden hyvin. Poliisi ei kuitenkaan tutkinnallisista syistä kommentoi tapauksen taustoja tarkemmin.

Poliisilla on syytä epäillä, että Kastemaa on joutunut rikoksen kohteeksi, minkä takia asiassa on käynnistetty esitutkinta. Poliisi jatkaa Kastemaan katoamiseen liittyvien olosuhteiden selvittämistä, eikä tässä vaiheessa vielä kommentoi rikosnimikettä.

Poliisi kiittää kansalaisia tähän mennessä saamistaan vihjeistä. Poliisia kiinnostavat edelleen havainnot erityisesti autoista ja ihmisistä Vanhan Hämeentien, Jaanintien ja Kohmontien risteyksien läheisyydessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 01–02 aikaan. Poliisi pyytää havaintoja erityisesti kahdelta taksiautoilijalta, joilla saattaa olla tietoja Jaanintiellä noin klo 01.30 aikaan liikkuneista autoista ja ihmisistä.

Mahdolliset näköhavainnot sekä muut tapaukseen liittyvät vihjeet voi ilmoittaa poliisin vihjenumeroon 050–4562105.

Asian esitutkinta on aivan alkuvaiheessa. Asiasta tiedotetaan lisää esitutkinnan edettyä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut