Yle: Psyllissä istuttiin tänään odottamassa ylioppilaskokeen alkamista lähes kaksi tuntia – sähköisen kokeen ongelmat tullaan käymään läpi YTL:n kanssa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Yle: Psyllissä istuttiin tänään odottamassa ylioppilaskokeen alkamista lähes kaksi tuntia – sähköisen kokeen ongelmat tullaan käymään läpi YTL:n kanssa

Porin Suomalaisen Yhteislyseon koulu.

22.3.2019 16:51 | Päivitetty 22.3.2019 17:36

Porin suomalaisen yhteislyseon ylioppilaskokelaat ovat kärsineet tänä keväänä ikävistä tietoliikenneongelmista. Perjantaina noin 120 äidinkielen kokeen kirjoittajaa joutui odottamaan kokeen alkua lähes kaksi tuntia. Ongelmista kertoi ensimmäisenä Yle Pori uutisessaan.

Tapaus ei ollut ensimmäinen kerta lajissaan, sillä takkuilua oli jo keskiviikkonakin pitkän kielen kokeessa Porissa ja aiemmin viime viikolla Psyllissä äidinkielen ensimmäisen kokeen alkua viivästytti palvelinvika. Sama vika oli myös muutamissa muissakin kouluissa ympäri Suomea. Aiemmat ongelmat ovat kestäneet Psyllissä kuitenkin vain noin puoli tuntia, tällä kertaa ongelmat kestivät tunnin ja 45 minuuttia.

Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan häiriöt koskivat koko Suomessa tänään vain kahta koulua. Ongelmat koskivat YTL:n mukaan yhteensä noin 260:aa kokelasta.

Ongelmien tarkempi syy ei ole toistaiseksi tiedossa. Ylioppilastutkintolautakunta ja lukion it-tuki selvittävät asiaa. Lautakunta ottaa tilanteen myös tarpeen mukaan huomioon arvioinneissa.

Lue koko Ylen alkuperäinen uutinen tästä.

Uutista päivitetty kello 17.34: Saatu tarkentavia tietoja esimerkiksi katkoksen kestosta ja ongelmien selvittelystä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: