Rauman seurakunta virastotalon peruskorjaus - Satakunta - Satakunnan Kansa

Rauman seurakunnan virastotalon peruskorjauksen hintalapuksi 6,2 miljoonaa euroa

Vuonna 1965 valmistunut virastotalo uudistetaan perusteellisesti. Julkisivu on suojeltu ja rakennuksen arkkitehtoninen ulkoasu säilytetään.­

28.10. 22:27

Rauma

Yli viisi vuosikymmentä palvelleen Rauman seurakunnan virastotalon peruskorjauksen kustannukset nousevat noin 6,2 miljoonaan euroon.

Iso remontti mahtuu kuitenkin ennakolta laaditun kustannusarvion raameihin. Valmisteluvaiheessa varauduttiin 6,6 miljoonan euron hinta-arvioon.

Seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi tarkentuneen urakkaohjelman, jonka viimeisenä vaiheena sinetöityi lämmityksen, vesitekniikan, ilmastoinnin ja rakennusautomaation urakkahinnaksi 1,12 miljoonaa euroa. Kustannuksia nostaa rakennuksen varustaminen jäähdytyksellä.

Kiinteistöpäällikkö Eino Korsi lisää, että kustannuksia kertyy vielä muutamia satoja tuhansia piha-alueen korjauksesta sekä uusien kalusteiden hankinnoista.

Rauman kaupunginarkkitehti Eero O. Karin suunnittelema, vuonna 1965 valmistunut rakennus puretaan runkorakenteita lukuun ottamatta ja rakennetaan käytännössä uudelleen ja talotekniikka uusitaan kaikilta osiltaan.

Rakennuksen julkisivu on suojeltu ja se säilytetään 1960-luvun linjassa. Muutoskorjauksessa rakennuksen asunto-osa saneerataan toimisto- ja palvelutiloiksi.

Peruskorjaus on jo käynnistynyt valmistelevilla töillä. Ensimmäisessä vaiheessa korjataan diakoniatoimiston rakennusosa ja asuinosa, joiden on määrä valmistua vuoden 2021 lopulla. Toisessa vaiheessa tehtävä virasto-osan peruskorjaus valmistuu syksyllä 2022.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?