Isoon kukkaruukkuun tumpattu tupakka sytytti palon alun Porin keskustassa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Kukkaruukkuun tumpattu tupakka sytytti palon alun Porin keskustassa, vaarassa oli kaupungin vanhin talo – ”Tuli olisi voinut hetken päästä ottaa kiinni rakennukseen”

Opiskelijatalo Saikun toiminnanjohtaja Kasper Peltonen ja opiskelijatalon hallituksen hankevastaava Elisa Töykkälä tulivat ulos kartoittamaan arkeologista projektia, kun he näkivät liekkien lyövän kukkapenkistä puista terassia vasten.

1.7.2019 12:24 | Päivitetty 1.7.2019 13:10

Ilmeisesti isoon puiseen kukkapurkkiin tumpattu tupakka sytytti uhkaavan palonalun Isolinnankadulla Porin keskustassa maanantaina päivällä. Päivystävä palomestari Timo Lehtonen Satakunnan pelastuslaitokselta kertoo, että tupakantumppi oli sytyttänyt ruukussa olleen kuivan turvemullan palamaan.

– Paikalla ollut paloesimies kertoi, että palamaan syttynyt kukkapurkki oli lähellä ja seinää, ja tuli olisi voinut hetken päästä ottaa kiinni rakennukseen., Lehtonen sanoo.

Tilanne olisi ollut pahempi, jos palo olisi syttynyt hiljaisempaan aikaan, esimerkiksi yöllä, jolloin paloa ei olisi huomattu niin aikaisin.

Lehtonen muistuttaa, että tupakantumppien paikka on tuhkakupeissa, ei kukkaruukuissa tai esimerkiksi roskiksissa.

Paikalla palon syttyessä ollut Satakunnan opiskelijataloyhdistyksen toiminnanjohtaja Kasper Peltonen kertoo, että palamaan syttynyt kukkaruukku oli aivan Isolinnankatu 16:n, eli vanhan poliisilaitoksen rakennuksen seinustalla.

– Siirsimme kukkaruukun kauemmas rakennuksen seinustalta, kun odottelimme palokuntaa.

Peltosen mukaan kyseessä on Porin vanhin talo, vuodelta 1815.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut