Ulvilan Lämpö Oy:n myynnistä kuuma kokous – osakekanta päätettiin myydä - Satakunta - Satakunnan Kansa

Ulvilan Lämpö Oy:n myynnistä kuuma kokous – osakekanta päätettiin myydä

29.4.2019 20:10

Ulvila. Kaupunginhallitus päätyi esittämään valtuustolle, että se päättää myydä Ulvilan kaupungin omistaman Ulvilan Lämpö Oy:n osakekannan Leppäkosken Lämpö Oy:lle 2 500 000 euroin hintaan. Ulvilan kaupunki omistaa 55,56 prosenttia yhtiöstä.

Päätös ei syntynyt yksimielisesti, sillä osa kaupunginhallituksen jäsenistä ei pitänyt järkevänä myydä tuottavan osakeyhtiön osakekantaa pois kaupungilta.

Lopulta päätös myydä Ulvilan Lämpö Oy:n osakekannan voitti äänestyksessä äänin 5–4.

Myyntiehdotusta kannattivat Tiina Ahonen, Hanna Anttila, Juha Hämäläinen, Pekka Tuori ja Heikki Saari ja vastustivat Leena Jokinen-Anttila, Janne Eräpuro, Johanna Mattila ja Jarkko Viljanen.

Yhtiön tuotto on vaihdellut vuosittain 20 000-50 000 euron välillä.

Myös Pori Energia on ollut kiinnostunut Ulvilan Lämmöstä, mutta kauppaa ei voitu kolmannen osapuolen kanssa käydä yhtiön osakepääomaan liittyvän lunastuslausekkeen takia.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: