Valofestivaali, hevosreittien kunnostus ja liuta kyläjuhlia – Näille ideoille Pori jakaisi rahaa, katso koko lista - Satakunta - Satakunnan Kansa

Valofestivaali, hevosreittien kunnostus ja liuta kyläjuhlia – Näille ideoille Pori jakaisi rahaa, katso koko lista

Viikkarin kyläjuhlat ovat yksi hankkeista, joille ehdotetaan myönnettäväksi rahaa. Niitä on järjestetty aiemminkin, kuten arkistokuvasta näkyy.

29.3.2019 9:25

Pori

Porin kaupunki on valinnut 35 hanketta, joille se ehdottaa myönnettäväksi hyvinvointirahaa. Joukossa on esimerkiksi kyläjuhlia, lasten liikuntamaata, tanssia sekä puistojen kunnostusta. Katso jutun lopusta lista siitä, kuinka paljon rahaa kullekin hankkeelle ehdotetaan.

Rahaa on jaossa yhteensä 250 000 euroa. Suurinta yksittäistä avustusta ehdotetaan Light Station Valoasema -festivaalille, joka järjestettäisiin pimeään vuodenaikaan viiden päivän ajan. Sille ehdotetaan 31 000 euroa.

Toisiksi suurinta avustusta, 25 000 euroa, ehdotetaan Herralahden kentällä järjestettävälle liikuntaseikkailumaalle pomppulinnoineen ja parkour-ratoineen. Se järjestettäisiin 12 kertaa.

Porin kaupunginhallitus päättää rahan saajista kokouksessaan 1. huhtikuuta.

Hyvinvointirahan teemoina ovat liikkuminen, kaupunkivihreä, yhteinen tekeminen ja yhteisöllisyys. Hankkeiden toiminnan tulee olla kaikille porilaisille avointa ja maksutonta. Rahaa haettiin yhteensä 87 hankkeeseen.

Hyvinvointirahaa jaettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna ja sitä myönnettiin silloin alle 10 hankkeelle. Tänä vuonna sitä on tarkoitus jakaa useammalle taholle. Katso alta, mille tapahtumille ja hankkeille rahaa ehdotetaan jaettavaksi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: