Kolme kuoli Rauman ulosajossa: Nuoret jäivät liekkeihin - Satakunta - Satakunnan Kansa

Rauman tuhoisan ulosajon silminnäkijä: Sivulliset yrittivät pelastaa auton matkustajia, mutta nuoret jäivät liekkeihin

Rauman keskiviikkoisessa onnettomuudessa kuoli kolme nuorta miestä.

5.9.2019 11:46 | Päivitetty 5.9.2019 12:12

Rauman tuhoisan ulosajon tiedot ovat tarkentuneet torstaipäivän edetessä. Kolme nuorta miestä kuoli, kun henkilöauto ajoi ulos tieltä kovassa nopeudessa. Uhrit olivat raumalaisia.

Paikalla selviää, että ajoneuvo oli ajanut Rauman suunnasta kohti Kodisjokea ja ajanut ulos tieltä tiukassa mutkassa. Lyhyen piennarmatkan jälkeen auto oli pysähtynyt puihin.

Paikallinen asukas oli nähnyt tapahtuman. Hän kertoo, että sivulliset olivat havahtuneet kovaan pamaukseen ja yrittäneet pelastaa nuoria autosta.

– Ainakin osa nuorista oli ollut jossain vaiheessa tajuissaan, silminnäkijä kertoo.

Henkilöauto syttyi kuitenkin palamaan ja nuorten pelastaminen kävi mahdottomaksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Onnettomuuden traagiset jäljet näkyivät vielä torstaiaamuna. Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan uhrit ovat syntyneet vuonna 2000.

Suruviesti aamulla

Poliisi sai hätäkeskuksesta tiedon tapauksesta kello 23.31 keskiviikkona. Uhrien omaiset ovat saaneet suruviestin torstaiaamuna.

Torstaiaamuna henkilöauto oli jo viety pois onnettomuuspaikalta, mutta rajun tulipalon jäljet sekä ajoneuvon kappaleet kertoivat yön traagisista tapahtumista.

Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan uhrit ovat vuonna 2000 syntyneitä uotilalaisia.

Poliisi on luvannut tiedottaa lisää tapauksesta iltapäivällä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: