Humalassa ja huumeissa autoilleet työllistivät poliisia itsenäisyyspäivän alla Porissa – osalta puuttui ajokortti ja yksi ajoi ”hurjaa” ylinopeutta - Satakunta - Satakunnan Kansa

Humalassa ja huumeissa autoilleet työllistivät poliisia itsenäisyyspäivän alla Porissa – osalta puuttui ajokortti ja yksi ajoi ”hurjaa” ylinopeutta

Poliisin toimintavalmiuden enimmäisajan tulisi olla vastedes eripituinen eri osissa Suomea, esittää Poliisihallitus.

6.12.2019 9:00

Alkoholista ja huumeista päihtyneet kuljettajat työllistivät poliisia torstai-illan ja perjantaiaamuyön välisinä tunteina Porissa.

Poliisi pysäytti torstaina illalla noin kello 20 ylinopeutta ajaneen miehen valtatie 2:lla Honkaluodossa. Poliisi kuvailee tiedotteessaan ylinopeutta hurjaksi, muttei täsmennä asiaa sen tarkemmin.

Henkilöautolla liikkeellä ollut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin 0,74 promillen lukeman. Poolisi tutkii tapausta rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tuntia myöhemmin, torstaina noin kello 21, ratsiaan autoili niin ikään 1990-luvulla syntynyt mies, joka oli poliisin mukaan huumeiden vaikutuksen alainen. Poliisi epäillee miestä rattijuopumuksesta.

Puolenyön jälkeen poliisi tavoitti Porilaistenkadulta 1990-luvulla syntyneen miehen, joka ajoi henkilöautoa humalassa. Mies puhalsi alkometriin törkeän 2,17 promillen lukeman. Hänellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajokorttia.

Aamuyön ensimmäisinä tunteina poliisi pysäytti keskustassa Liisankadulla autoilleen miehen, jolla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin reilua 1,2 promillea vastaavan lukeman, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisi tavoitti aamuyön tunteina myös Pormestarinluodon Keulantieltä huumeiden vaikutuksen alaisena autoilleen miehen. Poliisi epäilee 2000-luvulla syntynyttä miestä muun muassa rattijuopumuksesta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos