Pori suunnittelee järjestävänsä kaupunginvaltuuston etänä - Satakunta - Satakunnan Kansa

Pori suunnittelee järjestävänsä kaupunginvaltuuston kokouksen etänä – Tilinpäätöstä ei voi jättää käsittelemättä

Porin kaupunginvaltuustossa istutaan normaalisti lähekkäin. Koronaviruksen takia se ei ole nyt mahdollista.

3.4.2020 11:39

Pori

Pori suunnittelee kutsuvansa kaupunginvaltuuston etäkokoukseen 27. huhtikuuta. Maaliskuussa kaupunki joutui perumaan valtuuston kokouksen koronatilanteen vuoksi, mutta muut pienemmät toimielimet ovat kokoontuneet etänä.

59 valtuutetun kokoontuminen etäyhteydellä on vaatinut enemmän järjestelyjä myös siksi, että lain mukaan yleisölle on varattava mahdollisuus seurata kokousta.

– Ajatus on se, että valtuuston puheenjohtaja ja tekninen sihteeri ovat läsnä valtuustosalissa ja muut ohjataan etäyhteydellä kaiuttimiin. Paikalle ei voi ottaa isoa yleisöä, mutta kokous streamataan Youtubessa normaaliin tapaan, sanoo Porin ICT-yksikön vt. päällikkö Osmo Leppäniemi.

Myös esteellisyyskysymykset täytyy ottaa huomioon. Yksittäisissä asiakohdissa jäävit on heitettävä pois linjoilta ja liitettävä varavaltuutettu tilalle.

Kokouksen esityslistaa ei ole vielä tehty, mutta kevään aikana valtuuston on pakko käsitellä ainakin viime vuoden tilinpäätös, joka oli 28,9 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: