Huittisissa lauantaina hurjalla tavalla ulosajanut oli vahvassa humalassa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Huittisissa lauantaina hurjalla tavalla ulosajanut oli vahvassa humalassa

3.3.2019 9:15

Henkilöauto suistui valtatie 41:ltä Huittisten Vampulassa ulos lauantaina kello 8 aikaan. Auton kuljettaja oli yllättäen menettänyt auton hallinnan ajaessaan Turuntietä kohti Vampulaa ja auto suistui kulkusuunnassaan oikealle pellolle Vähäjoentien risteyksen kohdalla. Ajoneuvo oli ensin törmännyt ojarumpuun ja lentänyt siitä edelleen yli Vähäjoentien ja päätynyt katolleen pellolle.

Huittislaisen vuonna 1994 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Henkilöauton kuljettaja puhalsi alkometriin 0,92 mg/l mikä on noin 2,1 promillea.

Ajoneuvossa oli tapahtumahetkellä kaksi matkustajaa, jotka selvisivät ulosajosta ilman suurempia henkilövahinkoja.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut