Aamu- ja iltapäivätoiminnan lopettaminen, tuntikehyksen supistaminen, urheilutalon sulkeminen kuukausiksi... – lautakunta torppasi Euran sivistystoimen jättisäästöt - Satakunta - Satakunnan Kansa

Aamu- ja iltapäivätoiminnan lopettaminen, tuntikehyksen supistaminen, urheilutalon sulkeminen kuukausiksi... – lautakunta torppasi Euran sivistystoimen jättisäästöt

Sopeutusesitysten hyväksyminen olisi tarkoittanut muun muassa iltapäivätoiminnan loppumista. Kuvituskuva.

1.3.2019 11:44 | Päivitetty 1.3.2019 11:46

Sivistyslautakunta torppasi Euran sivistystoimen rankan säästökuurin yksimielisesti.

Sivistyspalveluiden hallinto-ja talouspäällikkö Jouko Koivunen kertoo, että lautakunta velvoitti viranhaltijat poistamaan käyttötaloussuunnitelmasta kaikki viranhaltijoiden tekemät sopeuttamistoimenpiteet, joiden säästövaikutus olisi ollut arviolta 400 000–450 000 euroa.

–Esitykset olivat rankkoja, mutta ilman niitä talousarviossa ei mitä todennäköisimmin tulla pysymään, sanoo Koivunen, joka kuvailee talousarviota lievästi alibudjetoiduksi.

Suunnitelmaan palautetaan lautakunnan päätöksellä kaikki talousarvion mukainen toiminta. Määrärahojen riittävyyteen lautakunta päätti palata myöhemmin, kun nähdään, miten sivistyspalveluiden henkilöstömenot kehittyvät.

Lista esitetyistä toimenpiteistä oli rankka. Esimerkiksi aamu- ja iltapäivätoiminta, joka ei ole lakisääteistä, olisi lakkautettu ensi syksystä alkaen, mikä olisi tuonut arviolta 90 000 euron säästöt. Aamu- ja iltapäivätoimintaa oliwsi järjestetty vain Kirkonkylän koulun erityisryhmille, joilla on vammaispalvelulain mukaan toimintaan oikeus.

Perusopetuksen tuntikehystä olisi leikattu 76 tunnilla ja A1-kielen varhentamista varten suunniteltu 24 tunnin lisäys olisi jätetty tekemättä vaihtamalla toinen 1. ja 2. luokan kuvataiteen tunneista englannin opetukseen. Tuntikehyksen supistamisen säästövaikutus olisi ollut 125 000 euroa.

Euran Uima- ja urheiluhallin avustusta esitettiin leikattavaksi 100 000 eurolla, jolloin toiminta olisi pitänyt lopettaa ja henkilökunta lomauttaa loka-joulukuun ajaksi.

Varhaiskasvatuksen määräaikaisen henkilöstön määrän vähentäminen viidellä henkilöllä olisi tuonut arviolta 70 000:n ja perusopetuksen määräaikaisten koulunkäyntiohjaajien määrän vähentäminen viidellä henkilöllä arviolta 45 000 euron säästöt.

Liikkuva nuorisotyö, NuokkAuton toiminta olisi lakkautettu esityksen mukaan syyskuun alusta alkaen, minkä säästövaikutus olisi ollut 10 000 euroa. Lisäksi Hinnerjoen junnutoimintaa ja Kauttuan nuokkarin aukioloaikoja olisi supistettu.

Henkilöstön koulutuksesta olisi esityksen mukaan leikattu 25 000 euroa, ja kahden kurssin vähentäminen lukiosta olisi säästänyt 10 000 euroa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: