Porissa pääsee vihdoin suksille – "Illalla on 650 metriä hiihtolatua valmiina" - Satakunta - Satakunnan Kansa

Porissa pääsee vihdoin suksille – "Illalla on 650 metriä hiihtolatua valmiina"

27.12.2018 14:20 | Päivitetty 27.12.2018 19:34

Porin kaupunki kertoi torstaina odotetun tiedon, kun paljastui, että Isossamäessä pääsee vihdoin hiihtämään.

Vieläkään luonnonlunta ei ole laduksi asti, joten hiihtolatua tehdään nyt tykkilumella.

–Lumitykillä tehtyä lunta aloitettiin levittämään torstaiaamuna kello 7.00 ja illalla on 650 metriä hiihtolatua valmiina eli niin sanottu Lammen lenkki, kertoo liikuntapaikkainsinööri Timo Lehtimäki.

Lammen lenkin lisäksi hiihtolatua pyritään tekemään lisää, mikäli avuksi saadaan luonnonlunta tai säät sallivat tykkilumen valmistuksen.

Hiittenharjulla latu aukeaa ehkä lauantaina

Harjavallan Hiittenharjun hiihtokeskuksessa laskettelurinteet ovat auki, mutta latujen tilanne on huonompi. Tällä hetkellä yksikään latu ei ole käytössä. 1.3 kilometriä pitkää latua laitetaan parhaillaan kuntoon, ja jos hyvin käy, se on lauantaina hiihdettävissä.

Pohjois-Satakunnassa sijaitsevassa Jämin hiihtokeskuksessa ei pääse lainkaan hiihtämään ulkoladuilla, sillä lunta ei ole. Sen sijaan hiihtoputkessa voi sivakoida normaaliin tapaan.

Uutista korjattu 27.12. klo 19.33: Uutisessa väitettiin aiemmin, että Hiittenharjulla olisi yksi laduista auki, mutta tieto osoittautui vääräksi. Latua ollaan vasta laittamassa kuntoon.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut