Länsiväylän jatke avataan liikenteelle keskiviikkona – ensimmäinen asfalttikerros tielle saataneen lokakuun aikana - Satakunta - Satakunnan Kansa

Länsiväylän jatke avataan liikenteelle keskiviikkona – ensimmäinen asfalttikerros tielle saataneen lokakuun aikana

Tuorsniementieltä pääsee kohta kurvaamaan kohti Suntinkujaa. Paikalle rakennettu liikenneympyrä on ollut käytössä jo pitkään, uuden jatkoväylän avaamisesta kerrotaan ensi viikolla. Kuva otettu vuosi sitten.

28.8.2018 13:19

Länsiväylän jatke välillä Tuorsniementie-Suntinkuja avataan liikenteelle keskiviikkona 29. elokuuta.

–Länsiväylän rakennustyöt ovat edenneet niin, että väylä saadaan avattua liikenteelle sorapintaisena. Ensimmäinen asfalttikerros tehdään tämän hetkisen tiedon mukaan vielä lokakuun aikana, kertoo liikenneinsinööri Sanna Välimäki.

Alueen kevyen liikenteen väylien ja lopullisen asfalttikerroksen on määrä valmistua ensi vuonna.

Avattava tieosuus vähentää oleellisesti ongelmia, joista Vähälläraumalla on kärsitty jo pitkään. Päiväkodin rakennustyöt katkaisivat liikenteen kahdeksi vuodeksi, ja autoilijat ovat joutuneet käyttämään muita reittejä.

–Uusi tieosuus sujuvoittaa liikennettä, koska Länsiväylä on tärkeä osa pääkatuverkkoa läntisessä Porissa. Se tulee aikanaan yhdistymään myös valtatiehen 8 Alaruukintien kautta.

Asemakaava Länsiväylän rakentamiseksi välille Palkotie-Alaruukintie on saanut lainvoiman ja sen rakentamista esitetään vuosille 2020–2021.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: