Kasvihuoneyrityksen ilmanvaihtokanavassa syttyi uhkaava tulipalo Honkajoella – osa työntekijöistä hengitti savua, mutta pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin - Satakunta - Satakunnan Kansa

Kasvihuoneyrityksen ilmanvaihtokanavassa syttyi uhkaava tulipalo Honkajoella – osa työntekijöistä hengitti savua, mutta pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin

Palokunta tarkasti lämpökameralla, ettei palo ole levinnyt ilmanvaihtokanavaa pitkin.

2.6.2018 8:18

Kasvihuoneyrityksen pakkaustilojen ilmanvaihtokanavassa syttyi uhkaava tulipalo Honkajoen Kirkkokalliolla lauantaina aamulla, kun siellä ollut sähkömoottori syttyi palamaan.

Päivystävä palomestari Juuso Suonpää Satakunnan pelastuslaitokselta kertoo, että töissä ollut henkilökunta sai esimerkillisellä alkusammutuksella palon sammumaan jo ennen palokunnan saapumista.

–Tässä oli ainekset isoihin vahinkoihin.

Työntekijöitä oli palon syttyessä paikalla Suonpään arvion mukaan kymmenkunta. Heistä osa hengitti savua, mutta pahempia vammoja heille ei vaikuttaisi syntyneen. Ensihoitoyksikkö tarkasti savua hengittäneiden työntekijöiden kunnon.

Palokunnan sammutusyksiköiden tehtäväksi jäi tilanteen varmistaminen ja tilojen tuulettaminen.

–Tarkastimme lämpökameralla, ettei palo ollut levinnyt ilmanvaihtokanavaa pitkin.

Pelastuslaitos hälytettiin palopaikalle kello 7.32. Aamukahdeksan aikoihin sammutusyksiköt olivat jo poistuneet paikalta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: