Mikä Pomarkun kivisillassa oikein maksaa? - Satakunta - Satakunnan Kansa

Miksi Pomarkun kivisilta maksaa melkein yhtä paljon kuin Hämeensilta Tampereella?

Vanha kivisilta poistui Pomarkun kyläkuvasta viime vuoden syyskuussa.

19.4.2018 16:33

Niin Pomarkussa kuin Tampereellakin rakennetaan uudelleen liikenteen kannalta keskeinen silta.

Pomarkun kivisillalla on kaikkiaan pituutta 38 metriä ja sillan kannella noin 30 metriä. Leveyttä on runsaat kuusi metriä.

Tampereen Hämeensilta puolestaan on 68 metriä pitkä ja 28 metriä leveä.

Voisi ajatella, että uuden sillan hintalappu on Tampereella selkeästi suurempi kuin Pomarkussa. Näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan.

Pomarkussa sillan kustannusarvioksi on ilmoitettu 3,5 miljoonaa euroa, Tampereella 4,3 miljoonaa.

Kummassakin kohteessa uusi betonirunko päällystetään vanhan sillan kivillä.

Pitääkö Pomarkun uuden kivisillan kustannusarvio edelleen paikkansa, siltainsinööri Jari Nikki Varsinais-Suomen ely-keskuksesta?

–Rakennussuunnitelman laatiminen on hieman myöhässä. Suunnitelman valmistuminen menee toukokuun loppuun, jolloin kustannusarvio vielä mahdollisesti täsmentyy, mutta tämän hetken kustannusarvio on 3,5 miljoonaa euroa.

Miksi Pomarkun silta on suhteessa paljon kalliimpi kuin Hämeensilta?

–Suurimman kustannusosuuden aiheuttavat kivet ja niiden työstäminen. Hämeensilta Tampereella on ollut jo alkujaankin betonisilta, jossa on kiviverhous. Noin 20–30 senttimetrin paksuiset kivet on siellä työstetty jo edellisen sillan rakentamisvaiheessa.

Pomarkun aiemmin kokonaan kivistä rakennettu silta korvataan nyt siis betonirunkoisella seuraajalla, joka maisemoidaan vanhoista siltakivistä leikattavilla palasilla.

Pomarkussa työtä lisää myös siltaholvien määrä.

–3-aukkoisen sillan kantavan rakenteen teko ja kivien työstö vaativat paljon käsityötä. Pomarkunjoen sillan holvikivet ovat kaikki erimallisia, osa miltei metrin paksuisia ja jopa kolme metriä pitkiä, osa taas hyvin lyhyitä ja katkenneita. Kaikki kivet täytyy kivikohtaisesti työstää oikean muotoisiksi, Nikki selvittää.

Hän muistuttaa, että Pomarkunjoen sillan lopullinen hinta on selvillä tietenkin vasta sitten, kun aikanaan on urakoitsijoilta saatu tarjoukset.

–Pääsääntöisesti suunnitelmien kustannusarviot ovat kyllä pitäneet melko hyvin paikkaansa, Nikki toteaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: