Rosvokopla tyhjensi omakotitaloa arvoesineistä Porissa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Rosvokopla tyhjensi omakotitaloa arvoesineistä Porissa – isäntä heräsi ja kohtasi saalista etsineen varkaan

19.4.2018 18:00

Kolmen porilaisen miehen epäillään varastaneen noin 12 000 euron arvosta kulta- ja koruesineitä asutusta omakotitalosta Porista.

Taloon murtauduttiin huhtikuussa 2017, kun asukkaat olivat nukkumassa. Osa anastetusta omaisuudesta on sittemmin saatu takaisin.

Epäillyt saivat torstaina Satakunnan käräjäoikeudessa syytteet törkeästä varkaudesta ja useista muista varkausrikoksista. Syyttäjä vaatii koko kolmikolle (s. 1996, s. 1989 ja s. 1979) ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Kaikilla syytetyillä on rikollista menneisyyttä. Tästä kertoo se, että jokaisella heistä on jäljellä satoja päiviä jäännösrangaistusta edellisten vankeustuomioiden jäljiltä.

Kaksi epäillyistä oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen vain hieman ennen epäiltyä törkeää varkautta.

Syyttäjän mukaan yksi miehistä murtautui asuttuun omakotitaloon lukitsemattomasta takaovesta ja alkoi kerätä saalista. Siihen kuului korvakoruja ja sormuksia, kaula- ja ranneketkuja, kultakello sekä lähinnä romukultaa olevia taskukellon kuoria.

Talon isäntä heräsi kutsumattoman vieraan aiheuttamiin ääniin ja löysi keittiöstä itselleen tuntemattoman miehen. Isännän estelyistä huolimatta varas saaliineen pääsi poistumaan asunnosta kultaesineet mukanaan.

Rikoskumppaneiksi epäillyt odottivat saalista talon etupihalla. Myöhemmin kaksi miehistä jakoi saaliin, kolmikon vanhimman jäädessä ilman.

Koko kolmikko jäi kiinni muutaman päivän kuluttua. Poliisitutkinnassa selvisi, että he olivat samana päivänä murtautuneet muualla myös ulkovarastoon ja autotalliin ja saaneet saaliikseen muun muassa perämoottorin.

Satakunnan käräjäoikeus antaa päätöksensä myöhemmin kansliatuomiona.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: