Metsien myynti on maltillista Satakunnassa - Satakunta - Satakunnan Kansa

Satakuntalaisten metsänomistajien myyntihousut ovat jääneet kaappiin – "Ostajia selvästi enemmän kuin myyjiä"

Välittäjä  Timo Paavilainen tietää, että ostajia löytyisi metsille, mutta myyjiä ei meinaa Satakunnan alueelta löytyä.

21.10.2017 12:00

Metsissä piilevät myyjien markkinat.

Metsätilastaan pääsee tänä päivänä eroon lähes ennätysnopeasti ja vieläpä aikaisempiin vuosiin verrattuna yhä hyvällä hinnalla.

–Metsä ja pelto ovat edelleen suosittuja sijoitus- ja ostokohteita, OP-Kiinteistökeskuksen välittäjä Timo Paavilainen kertoo.

Samaa mieltä on myös Satakunnan Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija ja metsätilojen välittäjä Marita Säämäki.

–Metsä nähdään pitkänä sijoituksena, josta ei nyt välttämättä tule suurta voittoa, mutta se on turvallinen. Silloin, kun pörssikurssit kovasti heilahtelevat, niin metsän arvo pysyy kuitenkin aika hyvin aloillaan

Metsien arvo on ollut jo pitkään tasaisessa nousussa. Paavilaisen mukaan hintoja määräävät seikat ovat ajan kuluessa muuttuneet.

–Ennen metsän hinta kulki aika pitkälti käsi kädessä puuston arvon kanssa. Nykyisellään metsän hinta nousee hyvin usein puuston arvon yli.

Koko Suomen mittakaavassa maltillisesti metsiään kauppaava Satakunta jää pikkutekijäksi.

Viime vuonna Satakunnassa myytiin Metsälehden tekemän seurannan mukaan kaikkiaan 29 metsätilaa. Yhteensä myynnissä oli viime vuoden aikana 44 metsätilaa. Niiden keskimääräinen hehtaarihinta lähenteli 5 000 euroa.

Samaisen seurannan mukaan Satakunnan alueella myynnissä olleissa kohteissa puuston määrä hehtaaria kohden on maan suurin.

Edellä mainittujen faktojen perusteella ei ole ihme, että satakuntalaismetsille riittäisi ostajia. Samoista syistä johtuen luulisi myös myyjiä löytyvän, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Eikä kyse ole edes metsätilojen koosta. Kaikenkokoiselle palstalle löytyy halukkaita ostajia.

–Varsinkin, kun myydään pieniä palstoja, olisi ostajia niille vaikka kuinka paljon. Mitä suuremmaksi tilat tulevat, niin sitten se ostajapohja muuttuu erilaiseksi, mutta kyllä kaikenkokoisille olisi ostajia selvästi enemmän kuin myyjiä.

Miksi metsiä ei siis myydä enempää? Paavilainen nostaa esiin tunneseikat.

–Kyllä se on myös tunneasia. Ei siitä omasta metsästä haluta luopua.

Paavilaisen mukaan yleisin myyjä tänä päivänä on joko perikunta tai metsän perinnöksi saanut perijä.

Metsätilan …hinta on monen asian summa

Metsän arvoon vaikuttavista tekijöistä tärkeimmät ovat puuston arvo, metsän maantieteellinen sijainti ja puuston kasvukyky.

Myös esimerkiksi metsätilan tiestöllä, pinnanmuodoilla, vesistöillä, kivikkoisuudella, vesitaloudella, kaavoituksella ja suojelualueilla voi olla suuri merkitys metsän arvoon.

Yleensä metsän tarkan arvon määrittäminen vaatii metsäammattilaisen tekemän tila-arvion, jolloin arviontimenetelmänä käytetään tavallisesti summa-arvomenetelmää.

Summa-arvomenetelmässä metsätilan arvo muodostetaan summaamalla sen eri osien (maapohja, taimikot, puusto jne.) arvot. ……

Lähde: Stora Enso

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: