Satakunnassa vain kolme kuntaa maksaa kotihoidon kuntalisää - Satakunta - Satakunnan Kansa

Satakunnassa vain kolme kuntaa maksaa kotihoidon kuntalisää

31.7.2017 21:00

Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento povaa, että kunnat käynnistävät lähiaikoina kovan kisan lapsiperheistä. Taustalla on niin kuntien ja yhteiskunnan parantunut talous kuin suoranainen pakko.

–Suomalaisten syntyvyys on ennakkotietojen mukaan putoamassa ensimmäistä kertaa sitten nälkävuosien alle 50 000:n. Se on niin vähän, että se alkaa näkyä monen suomalaisen kunnan toiminnassa ja elinvoimassa.

Suomalaiset kunnat ovat tähän asti houkutelleet lapsiperheitä vauvarahoilla ja kotihoidontuen kuntalisällä.

Vuonna 2012 Suomessa oli 66 kuntaa, jotka onnittelivat vastasyntyneen perhettä erilaisella vauvarahalla tai haikararahalla. Pienin oli 50 euron kertakorvaus. Suurin on Keski-Pohjanmaalla sijaitseva Lestijärvi, joka maksaa syntyneelle lapselle tuhat euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan.

Kuntaliiton vuonna 2016 tekemän kyselyn perusteella kuntalisää maksoi 60.

Satakunnan kunnista kotihoidon kuntalisää maksavat Pori, Merikarvia ja Eurajoki.

Eurajoella kuntalisä on 200 euroa alle 2-vuotiaasta lapsesta. Porissa ja Merikarvialla kuntalisää maksetaan 75 euroa, ikärajan ollessa kolme vuotta.

–Kotihoidon kuntalisä on vauvarahaa merkittävämpi tuki. Siinä ei ole kyse kertakorvauksesta vaan keskimäärin 152 euroa kuukaudessa maksettavasta rahasummasta. Sitä voi jo pitää jo merkittävä summana lapsiperheen arjessa.

Oikaisu: Tässä uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Ulvilassa maksettaisiin 250 euroa kuntalisää alle 2-vuotiaasta lapsesta. Tieto on vanhentunut, lisää ei enää nykyään makseta. Virhe on korjattu uutiseen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?