Kauppakamarin kysely: Kesätyöpaikkojen määrä kasvaa tänä vuonna Porin seudulla - Satakunta - Satakunnan Kansa

Hyviä uutisia: Kesätyöpaikkojen määrä Porin seudulla kasvaa

15.5.2017 14:25

Kesätyöpaikkojen määrä kasvaa tänä vuonna Porin seudulla, selviää Satakunnan kauppakamarin tekemästä kyselystä.

Kauppakamarin jäsenistöstä 67 prosenttia palkkaa kesätyöntekijöitä tulevana kesänä. Määrä on jonkin verran suurempi kuin vuosi sitten tehdyssä vastaavassa kyselyssä, jolloin luku oli 58 prosenttia.

Kyselyn mukaan 66 prosenttia kesätyöntekijöitä palkkaavista yrityksistä aikoo pitää paikkojen määrän ennallaan viime kesään verrattuna.

Eniten kesätyöpaikkoja tarjotaan ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen opiskelijoille. Vähän alle puolet vastaajista tarjoaa kesätöitä myös peruskoululaisille ja lukiolaisille. Noin neljäsosa tarjoaa kesätyöpaikkoja vain 18 vuotta täyttäneille, kyselystä selviää.

Viimevuotiseen tapaan tärkeimmässä roolissa kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa on henkilöstön verkostojen hyödyntäminen.

Lähes yhtä tärkeitä kanavia ovat edelleen yritysten saamat avoimet hakemukset sekä yritysten omilla verkkosivuilla olevien ilmoitusten ja hakemuslomakkeiden kautta tulevat hakemukset. Oppilaitosten kanssa tehtävän yhteistyön merkitys rekrytointikanavana on lievässä laskussa.

Taloudellinen tilanne vaikuttaa vastaajien mukaan palkkaamiseen. Vajaa 55 prosenttia ilmoitti taloussuhdanteen vaikuttavan vähintään jonkin verran kesätyöntekijöiden määrään. Kesätyöntekijöiden määrään vaikuttaa myös se, ettei yrityksissä ole tarjolla sopivia töitä ja palkkaamisen kustannuksia pidetään liian korkeina. Erityisesti sopivien töiden puuttumisen osuus on lievässä laskussa verrattuna viime vuoteen.

Palkkatuki ja yhteistyön lisääminen oppilaitosten kanssa nähtiin kesätyöntekijöiden palkkaamista helpottavina tekijöinä. Hieman yli 13 prosenttia vastaajista näki, että mahdollisuus maksaa kesätyöntekijöille laskulla, eli esimerkiksi erilaiset kesätyöyrittäjyyttä tukevat mallit, helpottaisivat myös kesätyöntekijöiden palkkaamista.

Kyselyyn vastasi 54 kauppakamarin jäsenistön edustajaa, joista runsas kolmas edusti palvelualaa. Teollisuuden yrityksiä vastanneista oli noin 30 prosenttia. Kysely tehtiin toukokuun alussa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: