Vammalan lukion ylioppilaat 50 vuotta sitten: liki puolet reputti kirjoituksissa - Satakunta - Satakunnan Kansa

”Olisit nähnyt ne Maurin piirrokset opettajista” – 50 vuotta sitten ihminen käveli Kuussa ja liki puolet Vammalan lukion tuoreista riemuylioppilaista reputti kirjoituksissa

Yksi syy saattoi olla vesipyssy, jolla eturivin pojat Mauri Kunnas ja Matti Härmä pyyhkivät ruotsin kielen opettajan kirjaimia liitutaululta pois sitä mukaa kuin opettaja niitä taululle kirjoitti.

Hauskaa oli silloin – ja hauskaa on yhä. Vammalan Yhteislyseossa tehtiin 50 vuotta sitten kyseenalaista historiaa. Riemuylioppilaista myös Matti Härmä (vas.), Erkki Tuominen ja Mauri Kunnas reputtivat kukin ylioppilaskirjoituksissa ensi yrittämällään.­

10.6.2019 8:54

Kesällä 1969 Stonewall Innin mellakat käynnistivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen uuden aallon Yhdysvalloissa, ensimmäiset yhdysvaltalaisjoukot vetäytyivät Vietnamista, ihminen käveli ensimmäisen kerran Kuussa, The Beatlesin ikoninen Abbey Road -kansikuva otettiin Lontoossa ja nelipäiväinen Woodstock-festivaali alkoi New Yorkin osavaltiossa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?